Joka viikko lausun sanat: "Nyt ei ole enää kaukana se aika, ettei pääse kotoa mihinkään", ja joka viikko löydän sitten kuitenkin itseni kömyämästä jostain kirpputorilta tai kauppakeskuksesta. Ihmeesti vain pääsee vieläkin liikkeelle, kyllä en viimeksi päässyt enää tässä vaiheessa. (Tosin, viimeksi saatettiin "tässä vaiheessa" olla oikeasti kaksikin viikkoa pidemmällä, kun koko raskauden kesto määritettiin sen ensimmäisen ultraäänen ja kokoarvion perusteella.) On olo kiitollinen ihmisellä tästä! Tuntuu aivan käsittämättömältä (viime raskauden pohjalta arvioiden), että ollaan jo 33+ viikolla, enkä vieläkään ole erakoitunut neljän seinän sisälle supistusten ja kipujen takia.
Toki supistelee, sen takiahan tässä on sairaslomallakin oltu koko syksy roudausta ja autolla ajoa sisältävistä hommista, mutta toisin kuin viimeksi, ne supistukset eivät ole sellaisia, että niiden takia koko maailma pysähtyisi ja silmissä sumenisi. (Jos ei aja autolla tai roudaa.) Liitoskivutkin ovat vielä hyvin siedettävissä rajoissa, vaikka niitäkin on alkanut ilmaantua enenevässä määrin. Saan vielä housut jalkaani seisoma-asennossa, vaikka häpyluuhun jo vähän sattuu yhdellä jalalla seistessä. Suihkussa ei ole ongelmia varpaiden pesussa. Tunnen itseni Supertytöksi näiden ylimaallisilta vaikuttavien kykyjeni ansiosta.
Ja mikä mahtavinta, sormia ja ranteita ei särje, vihlo eikä pakota yhtään. Pystyisin helposti soittamaan miten paljon hyvänsä (jos vain yhtään huvittaisi.) Viimeksi piti sekin homma jättää jo aikoja sitten verrattuna tähän hetkeen, kun peukalot nuljuivat kipeästi sijoiltaan, samoin ranteet. (Se liittyi ilmeisesti jotenkin kudosten löystymiseen, vaikka en kyllä käsitä, mitä hyötyä on ranteiden ja peukaloiden löystymisellä synnytystä ajatellen. Eihän se lapsi ranteesta ulos tule.) Mitään sellaista ei ole nyt havaittavissa.
Tämä on tietenkin äärimmäisen typerä päivitys, koska tiedän huomenna herääväni helvetillisiin supistuksiin, liitoskipujen kourissa ja ranteet ja peukalot pois sijoiltaan nuljahtaneina. Mutta kyllä tällaista olotilaa on silti ihan pakko vähän hehkuttaa.
Pessimisti ei pety! :)
VastaaPoistaNimenomaan! Tämähän on mottoni, ollut jo vuosia. :)
PoistaIhanaa kun on välillä hyviä päiviä, kun jaksaa mennä ja touhuta! Tai yö, jolloin nukkuu paremmin ja vähemmän kipeänä kuin edellisenä. Nautitaan niistä :)
VastaaPoistaKyllä sellaisia öitä ja päiviä oppii kummasti arvostamaan. :) Muistan viimeksi sen tunteen muutama päivä synnytyksen jälkeen, miten oudolta tuntui kun ei ollut (kovin) kipeä mistään ja pääsi kävelemään melkein normaalisti. :D Onneksi näistä kivuista tietää, että niistä on jotain hyötyä ja kroppa venyy ja valmistautuu - helpompi niitä on siksi sietääkin.
PoistaTulinpa tänne vain tarkistamaan, onko yön aikana menneet peukalot pois sijoiltaan. Ilmeisesti ei ;) hyvä niin.
VastaaPoistaIltalehden Digi -versiosta olisi luettavissa Tytöstä, joka ei tunne kipua. Hätäsesti ajateltuna ois unelmaa; mut ei sentään. Hengenvaarallinen geenivirhe. Kipuhan kumminkin varoittaa jostakin.
Toivon silti sulle mahdollisimman kivuttomia loppuviikkoja Santerin odotukseen.
Ei, kyllä peukalot on vielä paikoillaan. :D Turvottaa sen sijaan taas vallan vietävästi.
PoistaEi olisi hyvä sellainenkaan elämä, ettei kipua tuntuisi. Tässä iässä se alkaa jo normaaliolotilassakin olla suotavaa (=tietää, ettei ole vahingossa kuollut.)
Kiitos toivotuksista. Tänään ajattelin lähteä käymään Prismassa kun "vielä" pystyy. :)