35+0

Tänään piti oikein asiasta tehden käydä ostamassa vauvalle kaikenlaista tarviketta. No, ei ostettu mitään. Esikoinen sen sijaan sai talvihaalarin, kypärälakin, monot, sukset, kahdet sukkahousut, kaksi yöpukua sekä collegepaidan. Niin siinä käy kun ei ole paikalla pitämässä puoliaan. (Tämä on kunkin hyvä oppia jo sikiövaiheessa.) Ihan pyhä tarkoitus oli hankkia Santeri Alkiolle sellainen päiväsängyksi muutettava sitteri, mutta niitä ei ollut siellä missä niitä piti olla ja niin sitten harhautuivat ajatukset esikoisen päivänpolttaviin tarpeisiin. Mahassa ollessa kuitenkin pärjää vielä aika vähillä vermeillä. (Tällainen nepotismi ei toistu, lupaan, vaan tästä lähin kumpikin saa roinaa ihan yhtä paljon.)

Neuvolassakin kävin, siellä kaikki hyvin. Pissat, paineet, hempat, painot, sydänäänet - kaikki ok. Täti teki taas käsikopelopainoarvion, johon jostain syystä luotan vähän paremmin kuin ultraan, koska siihen ei niin pääse vaikuttamaan sääriluun tai mahan asennot tai huonot näkyvyydet. (Sitä paitsi, Täti jää kohta eläkkeelle, joten muutaman painoarvion se on käsikopelollakin ehtinyt uransa aikana tekemään.) Sehän oli melkoinen - "noin kolme kiloa". Jos se pitäisi paikkansa, verrattuna edelliseen ultraan (joka saattoi olla alakanttiin), kasvua olisi tullut 500 g viikossa. Itse pidän nyt tulevan keskiviikon painoarvioultrassa paniikissa-pitkin-seiniä-juoksemis-rajana 2 800 g. Sen pystyy vielä juuri ja juuri järjellä käsittämään (kasvuna per viikko). Mutta onpa kyllä taas jännää.

Joskus aiemmin sanoin, ettei Santeri Alkio tunnu isolta - kyllä nykyään muuten tuntuu. Sellaista paikkaa ei mahasta löydy, jota se ei tarkalleen täytä ja johon se ei yllä. Yhtä aikaa on hengitysvaikeuksia ja pissat housussa, kun puristuksissa on sekä keuhkot että virtsarakko. Ihan tosissaan sen kasvuseurannan kanssa saa olla hemmetin tarkkana tämän loppuajan.

32+0

Tänään kävin neuvolassa vähän itkeskelemässä. Sitten kiersimme Santeri Alkion kanssa yhden kirpputorin (jaksoin, jee!) ja söimme mainion lounassalaatin. (Sellaiseksi ihmiseksi, joka pitää niin paljon salaatista kuin minä, olen kyllä käsittämättömän lihava. Tällainen aatos juolahti mieleeni sitä herkkua poskeeni pistellessä. Ehkä se johtuu siitä, että salaattikaan ei ole laiskan ihmisen ruokaa. Tuotakin varten olisi pitänyt perata ja paistaa lohi, keittää kananmunat, sulattaa ja valuttaa katkaravut, pestä ja kuivata ja pilkkoa kurkku, tomaatti ja jäävuorisalaatti, käydä kaupasta ostamassa kuivattua sipulia ja auringonkukansiemeniä - kellä sellaisia muka on kaapissa? - ja valmistaa salaattikastike. Niin että tämä on se syy, miksi olen niin lihava.)

Taas viime yönä näin painajaisia kasvukäyristä, eikä ollut ensimmäinen kerta. Olen valvonut jo monena yönä vessassa käynnin jälkeen kun uni ei tule, kun pitää miettiä asioita. Tuo Santerin koko on nyt selvästi Se Peikko tässä raskaudessa. Koko ajan on sellainen tunne, jota on turha järjellä yrittää häivyttää, että se kasvaa liian isoksi. Ihan sama mitä ultrat ja lääkärit sanoo. Sama tunne esiintyi epämääräisempänä viime raskaudessa, sellainen "jokin on nyt vialla ja lapsi on oikeasti vaarassa"-tunne, vaikka ultrien mukaan kaikki oli hyvin. Väittäkää hysteerikoksi, minä sanon tätä äidinvaistoksi.

Se minun neuvolantätini on kyllä edelleen ihan paras. Se ei yhtään yrittänyt painaa villaisella julkilausumiani pelkoja. En minä pelkää pelkästään sitä, että Santerilta loppuu happi diabeteksesta johtuvan makrosomian vuoksi vaan pitää muistaa, että kaksi muutakin asiaa lisäävät kohtukuoleman riskiä: minun ikäni ja valtava ylipainoni. En myöskään pelkää pelkästään Santerin hengen ja hyvinvoinnin puolesta, vaikka ne tässä tärkeimpiä ovatkin, vaan myös itseni puolesta. Jos tämä raskaus päästetään laskettuun aikaan asti, Santeri painaa 4 kiloa - siis vähintään, olettaen, että tämä viimeisin painoarvio oli grammalleen oikeassa eikä yhtään alakanttiin. (Oikeastihan se voi heittää ihan kuinka paljon tahansa.) Jos sellaista pätikkää ulospunnatessa jokin menee pieleen ja joudutaan hätäsektioon nukutuksineen, niin sellainen leikkaus ei ole tämänkokoiselle, -ikäiselle ja -kuntoiselle ihmiselle mikään pikkujuttu. (No, ei tietysti kenellekään muullekaan, mutta minun kohdallani puhutaan kasvaneista riskeistä.) Jo sellaisen pikkujutun kuin sappirakon tähystysleikkauksen jälkimainingeissa pumppuni meinasi tehdä tenän ja pulssi laski kahteen kertaan niin alas, että toimenpiteitä tarvittiin. Kuvitelkaa, mitä seuraa, kun mennään kiireellä ja silpaistaan koko maha auki. (Tähystysleikkaus ei liene vaihtoehto sektiotilanteessa.)

No, sovimme Tädin kanssa, että minä puhun nämä asiat ensi kerralla äitipolilla ja pyydän painokkaasti sitä, että synnytys luvattaisiin käynnistää jahka raskaus on täysiaikainen. Sille on tädin mielestä erittäin hyvät perustelut eikä hän(kään) oikein voinut käsittää sitä, että insuliinihoitoisen diabeetikon raskautta vasiten venytettäisiin 38+ viikon yli. Jos äitipolilla ei edelleenkään oteta minua vakavasti, hän lupasi itse ottaa sinne yhteyttä. Vihdoinkin joku, joka on samalla kannalla minun kanssani.

Täti teki käsikopelokokoarvion ja sanoi, että Santeri vaikuttaa olevan tällä hetkellä "vähän yli kaksi kiloa". Yhtään yläkanttiin se viime perjantain ultrassa tehty painoarvio ei siis tunnu heittävän...

Muuten kaikki neuvolassa tsekattavat asiat olivat ok. Se minun painoni on oikeasti laskenut sen kilon (nyt kun isänpäiväkakun aiheuttama turvotus on poistunut), verenpaineet korkeat mutta edeltävään tasoon nähden ok, pissa puhdas, hemoglobiini 148 (uusi ennätys.)

25+2

Oli ne sappihapot koholla, mutta niin olemattomasti, ettei se kyllä tätä kutinaa voi selittää. (Toisin sanoen, sen verran olivat koholla, että se selittynee paastoamattomuudellani. Pitäisi olla alle 6, ja minulla oli 7.) Kontrolliin toki joudun ensi viikolla, mutta tämä kutinan määrä ei ole missään suhteessa tuollaiseen pieneen nousuun. (Näin maalaisjärjellä ajatellen.) Jos kutinalle antaisi periksi, mitään muuta ei tarvisi tehdäkään kuin raapia itseään. Eilen sorruin iltasella puolen tunnin sessioon, nyt on aamu mennyt taas suoraselkäisemmin.

Antibioottikuurinkin sain. (Satavarmasti turhan sellaisen.) Vein sen neuvolalääkärin määräämän pissanäytteen - sekafloraa. Ja sitten vein vielä toisen - sama juttu. (En ymmärrä, mitä enää olisin voinut tehdä näytteenotossa toisin! Niillä on takuulla nykyään käytössä jotkut superherkät viljelyalustat tms. koska puhtaan/yhtä pöpöä kasvavan pissanäytteen ottaminen on näköjään käytännöllisesti katsoen mahdotonta.)

Niillä on neuvoloissa sellainen käytäntö, että kolmatta ei oteta vaan kahdesta sekafloranäytteestä lätkäistään raskaanaoleville automaattisesti antibioottikuuri virtsatulehdukseen. En minä sitä syömättäkään uskalla olla, kun en ole lääkäri, ja kai ne tietää paremmin. (Mutisen vain ihan periaatteesta, että montakohan antibioottia ne luulevat meillä olevan kymmenen vuoden päästä, jotka enää mihinkään pöpöihin tehoavat, kun niitä tuolla lailla roiskitaan ympäriinsä sokkona. Tai viiden vuoden päästä.)

25+0

Viikonloppu meni ihan mukavasti, mitä nyt piti telkkarin edessä itkeskellä sekä Tanssii Tähtien Kanssalle, että Jason Beckerille. Jotenkin olin taas niin kovin herkillä. Yritin kuunnella Santeri Alkion kanssa musiikkiakin, kun se on hyväksi, mutta ei siitäkään mitään tullut kun kuunneltavaksi valikoitui juuri pahimmat nyyhkyballadit. Niin lopetin sitten senkin.

Tänään itkettää taas, mutta ihan toiset asiat. Olen alkanut kutista. Yleensähän kutina naurattaisi, mutta nyt totisesti ei. Itsediagnoosi on jo annettu, se on raskaushepatoosi ja Santeri Alkio on tietenkin tuhoon tuomittu. Onneksi tänään oli neuvola, pääsin heti verikokeisiin. (Ihan oikeasti, se minun Tätini on kyllä pedanttisin terkkari, mitä maa päällään kantaa.) ALAT ja sappihapot katsottiin, puolen tunnin päästä saan tietää sen ALATin, mutta sappihapoissa menee päiväkausia. Sitäpaitsi en tiedä, miten tarkasti arvoon voi luottaa, sitä varten kun pitäisi kaiketi paastota 12 h enkä minä voi, kun olen insuliinihoitoinen diabeetikko. Kävin kokeessa pari tuntia syömisen jälkeen...

Kutinaa on ollut satunnaisesti jo ikuisuuden, enkä ole osannut edes kiinnittää siihen huomiota. Verensokerin nousukin kun aiheuttaa samanlaisia kutinoita. Toissailtana kutisin jo sitten niin, etten saanut pariin tuntiin unta kun piti raapia ja juuri tällä hetkellä raavin päätä ja selkää ja mahaa ja ja ja...

Netti kertoo, että raskaushepatoosi tulee yleensä 30. rv jälkeen, mutta aiempiinkin tapauksiin olen Googlella törmännyt. Samoin se kertoo, että riski sikiökuolemaan on olemassa, mutta pieni - siitä huolimatta tunnun törmäävän Googlella juuri niihin kertomuksiin, joissa käy huonosti.

En hemmetissä kaipaisi enää mitään ylimääräistä riskiä tämän korkean iän, insuliinihoitoisen diabeteksen ja ylipainon lisäksi.

23+1

Kävin siellä neuvolalääkärillä. Käsittämätöntä kyllä, mitään muutoksia ei ole kohdun suulla tapahtunut, vaikka supistelua on jatkunut viikon. Edelleen se alkaa kun nousee ylös ja loppuu vasta kun istuu alas, tai pahemmissa tapauksissa vasta kun menee makuulle. Eilen maha oli taas aivan raivona kun suht rauhallisen viikonlopun jälkeen alkoi arkijuoksut. (Mikä ei tarkoita sen kummempaa kuin esikoisen, tosin 17-kiloisen sellaisen, huolehtimista tarhaan aamutoimineen.) Onneksi äitini tuli tänne päästämään minut pälkähästä, joten nyt pystyn oikeasti välttämään supistuksia aiheuttavia asioita. (Kaikkea normaalia elämää.)

Pissanäytteen lääkäri määräsi vielä varuiksi.

Sydänäänetkin kuunteli, eikä se onnistunut yhtään vaivattomammin kuin terveydenhoitajaltakaan. Onneksi se minun kotidopplerini sanoi sopimuksen irti jo aikoja sitten. Heikkoina hetkinä olisin turhaan etsinnyt pulssia tippa linssissä. Nykyäänhän tuo potkii niin, että liikkeet tuntuvat jo kyllä aivan kiitettävästi etuseinän istukasta huolimatta.

22+2

Hyvää Santerin nimipäivää, Santeri Alkio!

Salakavalasti tosin isännän ja minun puheeseen on hiipinyt se yksi tshekkiläinen pojan (miehen) nimi, joka meillä on ollut "varastossa" melkein 15 vuotta, ensimmäisistä vauvahaaveista lähtien. Yhä harvemmin S. Alkio on enää "S. Alkio" tai "Itu". Vaikka se sukupuoli varmistuu vasta syntymässä, niin onhan siihen mahdolliseen miespuoliseen jälkeläiseen hyvä totutella ajatuksen tasolla jo  hyvissä ajoin.

Tänään oli neuvola. Täti sanoi ensimmäiseksi, että "sinä se vain koko ajan hoikistut ja kaunistut ja nuorrut". (Krhm! Tietysti, kun muistaa lähtökohdan, joka on 41-vuotias räjähtäneen näköinen sotanorsu, niin on selvää, että lähes kaikki mahdolliset muutokset habituksessa vievät juuri tuohon tädin mainitsemaan suuntaan.) Paino oli taas hippusen laskenut, mikä oli hyvä, mutta virtsassa oli hippunen proteiinia, mikä ei ole hyvä. Täti ei sanonut asiasta mitään, juuri tuosta neuvolakortista itse asian katsoin. No, ehkä se ei ole vielä hirvittävän hälyttävää. Täti on ylipäätään tosi tarkka ja suhtautui supisteluihin* ja paikkojen pehmenemiseen huomattavasti tiukemmin kuin esim. äitipolin lääkärit. Niinpä olen nyt menossa näyttämään alakertaa neuvolalääkärille ensi viikon tiistaina. Ja ankarasti painotettiin levon ja riittävän juomisen tärkeyttä.

Mahassani kasvavan vampyyrin pulssia etsittiin taas kissojen ja koirien kanssa hyvän aikaa. Onneksi potkuja ja muita liikkeitä kuului heti, runsaasti ja jatkuvasti, joten elonmerkkejä oli kyllä eikä tarvinut yhtään hermostua. Lopulta löytyi sykekin, se oli 138-142.



* Ja se oli muuten turha luulo, että siitä maanantain 400 km autoreissusta olisi selvitty supisteluitta. Ne tulivat päivän viiveellä - tiistaina juoksin asioita kaupungilla ja kesken kaiken iskivät sellaiset supistukset, että sain vain todeta olevani syystä sairaslomalla ja köpötellä varovaisesti kotiin ja makuuasentoon.

19+1

Edellisen postauksen jälkeinen viikko on kulunut seesteisemmissä merkeissä. Ensinnäkin esikoinen oli taas pois tarhasta sairaslomalla ja äitini oli täällä mukeloa hoitamassa, mikä omalla kohdallani tarkoitti paitsi sitä, ettei tarvitse olla yksin hormoniensa ja ajatustensa kanssa, myös sitä, että opinnäytetyötä oli oikeasti pakko tehdä. Henkisesti olen siis voinut olosuhteisiin nähden hyvin.

Maha muuttui taas "tyhjäksi" lauantaina ja sitä kesti maanantaiaamuun. Ei mitään tuntemuksia, ei potkuja, ei hipaisuja, ainoastaan muutama epämääräinen pyyhkäys, joka oikeasti saattoi olla mitä tahansa. Sunnuntai-iltana olin siis taas vakuuttunut tiedätte-kyllä-mistä. Maanantaiaamulle oli onneksi sovittu neuvolaan sydänäänten kuuntelu ja kyllähän ne sieltä heti löytyivät tällä kertaa. Tuli pari potkuakin, vaikka mitään en tuntenut. Täti sanoi, että Santeri Alkio on varmaan makoillut ja potkinut selkääni päin viikonlopun. Sellaiset kujeet saisi kyllä lopettaa, vaikka jokaisen mahan tyhjenemisen olenkin tähän saakka kestänyt aina hieman paremmin hermoin.

Tänään olisi sitten lapsivesiasiaan liittyen se lääkäri ja ultra. En oikeasti odota hirveän suurta valaistumista asiaan, ultra tehdään terveyskeskuksen laitteella, jota tk-lääkäritkin aina ääneen huonoksi moittivat. Voi hyvin olla, että epätietoisuus jatkuu joka tapauksessa sinne rakenneultraan saakka, mutta kyllä tänään varmaankin jotain jostain saa tietää. En tiedä, voiko liittyä lapsivesiasiaan, mutta viime viikolla parina päivänä kärsin korventavasta janosta ja join yhteensä 7 litraa vettä. En ollut syönyt mitenkään suolaisesti ja sokeritkin olivat kohdillaan, mieletön jano vain pakotti koko ajan juomaan. Olisipa vesi mennyt oikeaan osoitteeseen...

Etäyttämisen lopetuskampanja etenee myös, olen tietoisesti yrittänyt silitellä mahaani ja seurustella S. Alkion kanssa. Tänä aamunakin kyselin, että "kuka siellä oikein potkii?"( Ihan niin kuin vaihtoehtoja olisi kovinkin monta.)

Edit klo 10:50: "Niukahkosti, mutta normaalin rajoissa" oli lääkärin mielipide lapsivedestä. Ei valitellut laitteita eikä näkyvyyttä vaan oli aika varma asiastaan. Sanoi, että jos "vuotaa", yhteys äitipoliin tai neuvolaan, kumpaan nyt helpommin pääsee. (Ja äitipolihan sanoi jo, että sinne saa tulla). Muussa tapauksessa voi odotella sen kaksi viikkoa rakenneultraan. Tämä lääkäri sanoi, että kaikki hyvin, sykkeet, liikkeet, istukka sekä vettä molemmin puolin sikiötä. Hyvä niin.

"Niukahko" ei miellytä korvaa yhtään, "normaalin rajoissa" vähän lohduttaa.

18+0

Tänään oli järjestyksessä kolmas neuvolakäynti. Täti otti tosissaan huoleni viikonlopun tapahtumista ja yrittää järjestää ylimääräistä ultra-aikaa neuvolalääkärille tähän kolmen viikon väliajalle. Ensimmäinen neuvolalääkäri, jolta kysyttiin, ei kuulemma "osaa" arvioida lapsiveden määrää näillä viikoilla tai ottaa siihen kantaa. Kokeneemmalle jätettiin soittopyyntö. (Onkohan tuo lapsiveden määrän arviointi oikeasti jokin todella hankala juttu? Jos on, niin sittenhän on toivoa vielä siitäkin, että viikonloppuna ultrannut konkarikin olisi voinut tulkita kuvaa jotenkin väärin.) Mikäli ylimääräinen ultra ei onnistu, ensi maanantaiksi ainakin sovittiin sydänäänten kuuntelu, kyllä sekin mieltä rauhoittaa. Kamala olisi olla kolme viikkoa asian kanssa aivan yksin.

Paino oli edelleen laskussa (-165 g/vko), verenpaine 127/79 (wuhuu!), hemoglobiini 148. Sydänääniä ei vieläkään saatu neuvolan vehkeillä kuuluville, mutta monoa tuli niin että paikat tutisi ja anturi paukkui. (Tyyppi on vampyyri, ei pulssia lainkaan.) Istukka siis todellakin lienee siinä etuseinämässä, koska yrityksistä huolimatta ei sen "ohi" päästy ja välillä loppui jo dopplerista akkukin. Kohdun korkein kohta on enää yhden sormenleveyden navan alapuolella.

Mitä mielialaan tulee, täytyy kyllä sanoa, että onneksi on olemassa tuo esikoinen. Sen pöljäilyt jaksaa naurattaa joka päivä, eikä perässä juoksemiselta ehdi ajatella tähän raskauteen liittyviä asioita. Sitten kun se iltaisin sammuu, katselen Game of Thronesia itseni tainnoksiin. (Lähinnä ser Jaime Lannisteria, luonnollisesti.) Todellisuuspakoisuus saa elämässäni aivan uusia mittasuhteita tällä hetkellä.

11+5

Kävin juuri järjestyksessä toisella äitiysneuvolakäynnillä. Kävi ilmi, että täti oli unohtanut laittaa ensimmäisellä kerralla ottamaansa verinäytteeseen nimeni, joten puolet asioista oli selvittämättä (HIVit, hepatiitit ja sen sellaiset). Se oli selvinnyt, että veriryhmäni on edelleen A- (miksi sekin pitää joka raskaudessa selvittää?) mutta vasta-aineita sikiötä vastaan ei ainakaan vielä ole muodostunut. Täti kaiveli kyynärtaivettani neulalla uuden näytteen saamiseksi jonkin aikaa, mutta luovutti sitten ja laittoi lähetteen keskussairaalan laboratorioon.

Täti ei halunnut kuunnella sydänääniä, mutta minä vaadin. Sanoin, etten voi tulla enää yhtään tämän hermostuneemmaksi asian suhteen vaikka niitä ei kuuluisikaan. Ja eihän niitä kuulunut. Sain iltapäiväksi ajan lääkärille ja ultraan.

Minun täytyy olla täysin tunteeton paskiainen, koska tämä tunne, joka tällä hetkellä vallitsee on ainoastaan määriteltävissä helpotukseksi. Siis helpotukseksi! Ei paniikiksi. Mitä h*lvettiä?!

Luulen tosin, että ainakin osa helpotuksesta johtuu siitä, että tuomiopäivä tuli jo tänään eikä sitä tarvitsekaan odottaa torstaihin saakka. Tiedän, että on mahdollista, ettei täti vain löytänyt sydänääniä (eihän se löytänyt verisuontakaan), mutta aivan yhtä mahdollinen ja todennäköinen on se toinen vaihtoehto.

Nyt pitkät tunnit iltapäivään, ja sitten asia selviää.

Muokkaus klo 15.30: Helpotuksen huokaus! Ei vielä tarvetta Fazerin Siniselle. Lääkäri ultrasi ja löysi terveyskeskuksen huonoilla vehkeilläkin sykkeen ja sai vielä mitaksi viikkoja 12+0 vastaavan lukeman. Eli kaikki on ihan hyvin tällä hetkellä. Arveli Santeri Alkion olleen liikkeellä silloin kun sykettä etsittiin, eikä muutaman millin liikkuvaan maaliin (=sydän) ole sokkona helppo osua. Nyt S.Alkio näytti vetelevän hirsiä kaikessa rauhassa.

Fiilis on rauhallinen ja huojentunut. Välillä tuntuu riemun läikähdyksiäkin. Jännä, miten kaikkeen ympärillä olevaan reagoi tunteella ja vahvasti - ja sitten tähän asiaan aivan toisin. Minun sisälläni kasvaa ihminen - sen lähemmäksi ei enää pitäisi päästä - mutta kaikkeen sitä sivuavaankin en uskalla enkä pysty reagoimaan kuin tuntien viiveellä ja silloinkin hyvin, hyvin varovasti. (Vastoin kaikkea sitä, mikä on minulle luonteenomaista.) Neuvolasta lähtiessä se olin minä, joka lohdutti tätiä (joka näytti surkealta) ja vakuutti, että ei mitään hätää, koko ajan tässä on realisteja oltu. Huokaus.

8+6

Nyt niitä vatsakipuja on ollut muutamana päivänä. Ihan rehellistä kuvotusta myös. Parina aamuna on aamupillerit pyrkineet ylöspäin, nieleminen on vaikeaa.

Soitin vielä neuvolaankin niistä kilpirauhaskokeiden tuloksista, vaikka sainkin jo äitiyspoliklinikan lääkäriltä vastauksen, mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Myös neuvolalääkäri totesi niiden olevan vielä raja-arvojen sisällä, viittaavan kilpirauhasen liikatoimintaan ja sanoi sen olevan yleistä alkuraskaudesta. Laittoi kontrollin kahden kuukauden päähän.

Sokerit on edelleen välillä koholla aamuisin, vaikka nyt Glugophagen alettua ovatkin paremmin pysyneet kurissa. Kuuden viime päivän aamupaastoista kaksi on koholla, 5,9 ja 6,1. Mutta hiilihydraattia on sietänyt elimistö vähän paremmin, eilenkin söin jauhelihakeittoa lautasellisen perunoineen päivineen.

8+1

No nyt väsyttää. Kahtena päivänä olen joutunut ottamaan perinteiset parin tunnin välikuolemat, taju on lähtenyt kankaalle. Kohdun seudulla tuntuu ilahduttavasti lyhytkestoisia kasvukipuja. Hampaita pestessä kuvottaa hieman. Sokerit on villinä tänään, paastoarvo on ensimmäistä kertaa koholla Protaphanen 12 yksikköön nostamisen jälkeen ja lounaan jälkeen (munakas, salaattia ja vajaa kaksi desiä maitoa) 7,6 eli juuri rajalla.

Tänään pitäisi äitiyspolillta tulla lääkärin soitto. Aion kysyä myös kilpirauhasarvoista, jotka otettiin eilen neuvolan lähetteellä. TSH oli 0,35 kun alaraja on 0,3 ja se toinen (TV-4 tai jokin?) oli 17 kun yläraja on 19. Hoitsu ei luonnollisestikaan osannut sanoa näistä mitään, vaan käski soittaa tiistaina uudestaan kun on lääkäri paikalla.

Fiilis on edelleen hyvä. Mietin nimiä. Pidän oletusarvona että kaikki menee hyvin. Ellei mene, sen etukäteen murehtiminen ei hyödytä mitään. Sen tiedämme edellisraskaudesta, jonka vietin kokovartalo masennuksessa ja paniikissa koko sen ajan kun raskaudesta tiesin - ja silti ongelmat olivat aivan erilaisia kuin mitä olin osannut pelätä.

Muokkaus: Lääkäri soitti. Glugophage takaisin, sitä ei olisi tarvinut lopettaa alun perinkään. Protaphane aluksi 8 yksikköön, nosto tarpeen mukaan, ettei tule hypoja yöllä. Kilppariarvot viittaa raskaudenaikaiseen liikatoimintaan. Vielä ei lääkitystä, mutta seurantaan meni. Foolihapon saa laskea yhteen milligrammaan jos haluaa. Myös ennen aterioita pitää mitata sokerit.

6+6

Tänään on taas aika lailla erilainen päivä kuin eilen, fiilisten puolesta. Raskausoireita ei ole kuin nimeksi, hieman tunnistaa lievää kuvotusta jos hakemalla hakee, maha hieman turvonnut, jne. Ei mitään muutamasta viime päivästä poikkeavaa. Kuitenkin fiilis on taas positiivinen ja tunne "miksei tämä nyt hyvin voisi mennä" on hyvin vahva.

Fyysisesti olo on aivan mainio. Voin paljon paremmin kuin ennen raskautta. Viime viikolla väsytti ja saatoin joutua nukkumaan päiväunet joka päivä, tällä viikolla sellaisesta ei ole tietoakaan. Pursuan energiaa. Ruoka maistuu mainiolta.

Kävin neuvolassa. Täti otti itse verikokeita ja määräsi uusia, kilpirauhaseen liittyviä. Sen itse ottamista kokeista katsotaan hepatiitit, hivit ja sen sellaiset, ynnä ne mahdolliset sikiön hylkimiseen liittyvät vasta-aineet veressä - minä kun olen rh-negatiivinen. Täti toivotti onnea, mutta kehotti olemaan realisti riskien suhteen ja varsinkin näin alkuraskaudessa - mitä tietysti olenkin.

Sokerit pysyi tänään aika hyvin kurissa, paasto oli 5,5 eli juuri rajalla.