Epilogi

No niin, se oli sellainen raskaus se.

Vieläkään ei oikein käsitä, että se on ohi - ja että kumpikin Santeri Alkion kanssa selvittiin siitä ihan kelvollisesti, etten sanoisi. Kotiuduttiin maanantai-iltapäivällä, sairaalassaoloa venytti vähän niinkin proosallinen vaiva kuin kohonneet bilirubiiniarvot, josta syystä pikku-ukkeli köllötteli vuorokauden sinivalogrillissä. Yhden yön se oli myös varmimmaksi vakuudeksi hengitysseurannassa keskolassa, mutta se perustui enemmänkin ehkä siskonsa bronkomalasialle ja sille, että noin vuorokauden verran ukkelin hengityksessä oli selvästi nähtävissä samojen apulihasten käyttöä jatkuvasti - sekä minun että hoitajien silmissä. Sitten se kuitenkin korjaantui itsestään ja nyt se on ihan rauhallista ja "normaalia". Seurannassakaan ei näkynyt mitään epänormaalia hapetuksessa eikä hengitystiheydessä.

Keltainen se on edelleenkin ja vähän jännittää, väsähtääkö ukkeli niin, että joutuu vielä käymään uudestaan lampun alla. Neuvolan täti kävi eilen kotikäynnillä ja vakuutti, että sekä viimeinen biliarvo että väri näyttävät ihan hyvältä. Yksi ukon lempinimistä, joita noin rakkaalla lapsella on tietenkin monta, on Porkkanapoika (Käykää sisään ja nähkää hämmästyttävä Porkkanapoika! Puoliksi porkkana - puoliksi poika!). Mutta väri tulee ilmeisesti jälkijunassa.

Vähän vähänpuoleisesti se syö, ainakin jos tuijotetaan suositusmääriä. Kylläiseltä se vaikuttaa ja pullautteleekin joka ruoan jälkeen, sekä ilmaisee selvästi, että kiitti nyt riitti, joten mielellään ei väen väkisin tuputtaisi enempääkään. Kolmen tunnin välein ruokaillaan, jotta verensokeri ei laskisi. Imetys on lähtenyt kohtalaisesti käyntiin, ja siihenkin olen jo todella tyytyväinen. Loput nautitaan pullosta, pumppaan talteen sen mitä se ei rinnasta jaksa syödä. Oma äidinmaito riittää enimmäkseen jo nyt, osastolla annettiin vielä aika paljon luovutettua sellaista. Nannia on hätävaraksi isomman nälän varalta.

Sekä isäntä että minä olemme tietenkin molemmat aivan hullaantuneita ukkeliin. Se on äiskän pieni Oravanpoikanen ja isin Mini-me. (Näyttää todellakin siltä, kuin isännän naamasta olisi otettu valokuva, pienennetty ja liimattu sitten vauvan naamaksi.) Esikoinen on välillä innoissaan, välillä täysin välinpitämätön. Pahempia mustasukkaisuuskohtauksia ei vielä ole tullut.

Poika on pitkähkö, hoikka ja siro, ei ollenkaan sokerivauvamainen. Sillä on pitkät, laihat sormet ja valtavat kanootit jalkoina - voi olla, että siitä tulee pitkä mies. Syntymämitat olivat virallisesti 49 cm ja 3 225 g, vaikka minusta poika oli lytyssä kun sitä pikaisesti mitattiin ja hoitajienkin mielestä se näytti tuota pidemmältä.

Olo on sanoinkuvaamattoman kiitollinen  - niin terveestä vauvasta, omasta (hitaasti palautuvasta) kunnosta, kuin kaikesta muustakin. Koko kokemus vierihoidosta sairaalassa oli minulle aivan uusi ja ennenkokematon. Tuntuu, että tätä kakkosta lukee helposti - paljon helpommin kuin esikoista - tiedä sitten, johtuuko siitä, että kyseessä on toinen lapsi vai siitä, että ollaan oltu lähes koko ajan yhdessä synnytyksestä lähtien.

Ukkeli on helppo ja tyytyväinen vauva - se syö ja nukkuu eikä turhia valita. Yksi sen liikanimistä tosin on "intiaanipäällikkö Rähisee Tissille" - jostain syystä sillä on maitotarjoilusta lähes joka kertaa jotain huomautettavaa. Hienosti sekin puoli kuitenkin on lähtenyt käyntiin.

Eiköhän tämä tästä, pikku hiljaa.

Blogin päätän tähän ja haluan vielä kerran kiittää teitä kaikkia myötäelämisestä, kannustuksesta ja kaikista onnitteluista. Päivittelen silloin tällöin varmaan poikulinkin kuulumisia tuonne toisen blogini puolelle, mutta kuten joskus sanoinkin, tarkoitukseni ei ole pitää mitään vauvablogia. (Nämä muutamat päivät ovat jo osoittaneet senkin, ettei siihen tule olemaan aikaakaan.) Minä ja Santeri Alkio kiitämme ja kuittaamme ja lähdemme kohta tissittelemään.

38+2 vol. 2

No niin, jospa kerron nopeasti eilisillan, yön ja tämän aamun tapahtumat jatkaen loogisesti siitä, mihin eilen jäin eli iltaseitsemästä eteenpäin.

20:00 Istun jumppapallolla ja keikuttelen lantiota supistusten tullessa. Niitä tulee 3-6 minuutin välein. Lähempänä yhdeksää ne alkavat vaikuttaa siltä, että synnytys tässä käynnistyy. Kuitenkin kun sisätutkimus tehdään, mitään ei ole tapahtunut aamun jälkeen. EI MITÄÄN! Vuorossa olevalla kätilöllä on tekemistä kiukuttelevan ja oikuttelevan neli(kymmenyksi)vuotiaan asiakkaansa kanssa, joka tinttailee Panadol-ehdotuksille ja haistattaa pitkät kaikille "suunnitelmille" kun mitään ei kerran tapahdu. Yövuoroon tuleva täti onkin sitten eri maata ja saa puhuttua samaisen asiakkaan taas luottavaisemmalle ja paremmalle tuulelle. Isäntä saa jäädä yöksi. Santeri Alkion sydänkäyrät ovat kolme kertaa peräkkäin liian monotonisia. Juuri ennen vuoden vaihdetta lyllerrän sen vuoksi keskussairaalan tyhjillä käytävillä isännän käsipuolessa ja juon Pepsi Maxia. Tämän Uuden vuoden muistan varmasti ikuisesti.

24:00 Käyrä on taas kelvollinen ja minulle annetaan jotain särkylääkettä, jotta saisin vähän levättyä. Supistelut ovat jatkuneet aamukymmenestä saakka, kipeinä ja väsyttävinä mutta varsin laihoin tuloksin. Otan tabut ja käyn nukkumaan, saan myös pari lämpöpussia, joista toinen liian kuumana polttaa rakkuloita mahaani. En edes huomaa, alan olla niin kipeä. Nukun pari tuntia koko ajan tietoisena vähitellen pahenevista supistuksista. Isäntä käy välillä lämmittämässä lämpöpusseja minulle.

02:00 Herään äkkiä täysin, minulla on huono olo ja olen äärettömän kipeä. Juuri samanlainen yrjö-lentää olotila kuin koko viime synnytyksen ajan. Soitamme kelloa, yritän istua käyrillä, mutta oksentelen ja tärisen niin ettei siitä tule mitään. Yövuoron kätilö ehdottaa sisätutkimusta ja on tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen. (Hyvä, etten tirvaise sitä, ihan kummasta syystä tahansa.) Kuinka ollakaan, vihdoin tapahtuu jotain. Neljälle sormelle auki, kanava hävinnyt, reunat yhtä haperoa. Siirrymme saman tien synnytyssaliin.

03:00 Synnytyssalissa voin edelleen pahoin, tärisen ja olen kuolla. Epiduraali tilataan ja ilokaasua käsketään vetämään sillä aikaa. Anestesialääkäri saapuu ja mikä ihana ihminen hän onkaan! Makaan hievahtamatta supistuksista huolimatta tietoisena siitä, että mitä pikemmin hän onnistuu tehtävässään, sitä nopeammin kipu lakkaa. Supistuksia tulee 1-2 minuutin välein ja ne ovat järjettömän kipeitä. Siitä huolimatta en edes inahda ja epiduraali on hetkessä paikoillaan. Taivas aukenee seuraavan viidentoista minuutin jälkeen. Oloni on taivaallinen. En edes tunne kaikkia supistuksia, ainoastaan voimakkaimmat ja nekin siedettävinä. Kätilö laittaa sokeritipan ja muuta rekvisiittaa. Kun kaikki on valmista, hän kehottaa minua nukkumaan.

Nukun kuin pikkulapsi tästä eteenpäin. Välillä tehdään sisätutkimus ja asiat menevät kuin menevätkin eteenpäin koko ajan. Santeri on käyrällä, käyrä on varsin kelvollista. Isäntä nuokkuu viereisellä sängyllä.

07:00 Kätilö toteaa kohdunsuun olevan auki 8 senttiä ja on sitä mieltä, että käyrissä alkaa olla jo toivomisen varaa ja siksi kalvot olisi ehkä viimein syytä puhkaista. Sen tekeekin aamuvuoroon tuleva kätilö. Lapsivesi on kirkasta (kysyn, tietenkin). Tämä tapahtuu noin puoli kahdeksan aikaan. Santeri Alkio alkaa heti laskeutua synnytyskanavaan supistusten aikana. Olen edelleen täysin kivuton epiduraalin ansiosta. Santerin päähän laitetaan "pinni' sykettä mittaamaan. Ja hyvä niin, koska...

07:50 Santeri on laskeutunut synnytyskanavaan - ja saman tien sydänäänet häviävät/laskevat. Isäntä kertoi myöhemmin, että monitori näytti monotonisesti pulssiksi viittäkymmentä, mitään ei kuulu. Aamuvuoron kätilö käskee ponnistamaan ja minähän ponnistan ja karjun kuin rajansiirtäjä. Epiduraali menee edelleen, sitä on vain vähän vähennetty eikä ponnistaminen edes satu, aiheuttaa vain valtavaa painetta. Tuntuu itsestä siltä, ettei ponnistuksista ole mitään hyötyä, mutta kaikki muut ovat silminnähden vaikuttuneita, isäntää myöten. Vedän ilmaa kaksi, kolme kertaa per supistus ja pusken kuin viimeistä päivää. Tämä ei mitenkään olisi mahdollista, ellei tunto olisi kateissa epiduraalin ansiosta. Ensimmäisen ja toisen ponnistuksen välissä tapahtuu kuin taikaiskusta mm. sängyn muutos jalkatuelliseksi versioksi, minun jalkani laitetaan tukiin, lastenlääkäri käsketään hakemaan, gynekologi singahtaa paikalle samoin kuin kaksi uutta kätilöä. Ponnistan yhteensä neljän supistuksen aikana, kätilö kaivaa Santeria kaksin käsin ulos synnytyskanavasta, sillä on napanuorakin kerran löysästi kaulan ympärillä. Ponnistusvaihe kestää käsitykseni mukaan kuusi minuuttia. Poika parkaisee heti ja kätilö huikkaa jollekin, ettei lastenlääkäriä tarvita. Kinainen lapsi nostetaan heti rinnalleni paidan alle, se parkuu kuin syötävä. Se on niin paljon pienempi kuin mitä odotin, vaikka viimeisestä painoarviosta puuttuu vain 75 grammaa. (Syntymäpaino on 3 225 g). Helpotus on valtava, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei ikinä enää.

38+2

Hyvät naiset ja herrat: Santeri Alkio!

Santeri Alkio ulostautui tänä aamuna klo 7:56 kokonaisella neljällä ponnistuksella. Painoa on 3 225g, pituus otetaan huomenna. Hieman dramatiikkaa sisälsi maailmaan tulo, sillä koko ponnistusvaiheessa sydänäänet eivät kuuluneet/nousseet lainkaan - onneksi se ponnistusvaihe kesti niin älyttömän vähän aikaa, että hengissä selvittiin. Lisäksi se oli lähes kivuton. Minä sydän epiduraali. Todella!

Kirjoitan vähän lisää kun ehdin ja maltan. Nyt jännäillään verensokereita, hapetusta ja ukkelin sinertävää väriä.Toistaiseksi on kuitenkin vierihoidossa täällä osastolla, mikä on aivan uusi ja outo kokemus minulle. 

Edelleen Hyvää Uutta vuotta kaikille!

38+1

No niin, täällä ollaan. Käyrillä oltu, tutkittu sisältä ja ulkoa. Lääkärinä on onneksi Tri Haitula, eli kotiutus ei edes käynyt puheissakaan. Ensimmäisen Cytotec-murun sain jo heti yhdeksältä ja kohta taasen käyrille.

Ajattelin päivitellä tätä niin kauan kuin olen tolkuissani, niin tulee se synnytyskertomus samalla. Ja sitten kun enää en ole tolkuissani, jatkan taas selväpäisemmällä hetkellä.

Pitäkää peukkuja.

8:00 Kätilöt ottivat vastaan, käyrille. Santeri nukkuu. Lääkäri tutki, kohdunsuu reilusti kahdelle sormelle auki, kanavaa 1 cm. Päätettiin aloittaa käynnistys cytotecilla vaikka periaatteessa kalvotkin olisi mahdollista puhkaista. Santerin pää jo alhaalla, kohdussa kaikki ok.


9:00 Eka cytotec (1/4) muru ja puolen tunnin päästä käyrille tunniksi.

10:00 Supistelee kipeästi niin kuin kerran ennenkin Tri Haitulan tekemän sisätutkimuksen jälkeen. Tuskin vielä cytotecilla on asian kanssa tekemistä.

11:00 Pääsen käyriltä, syön lounaan, karpisti koska en halua tänään häslätä Novorapidin kanssa. (Eilen sekä matalia että korkeita.) Supistelee.

12:00 Tullaan käytäväkävelyltä isännän kanssa, se lähtee apteekissa käymään. Edelleen supistelee, neljän minuutin välein. En tohdi kyllä vielä yhtään innostua, koska toki tämä tästä vielä laantuu.

13:00 Käyrillä maatessa supistuksia tuli välillä niin tiheään (2 min), etten vielä saanut seuraavaa Cytoteccia, piti yhdeltä saada. Heti kun nousee istumaan, supistukset helpottavat. Isännän kanssa kävellään käytäviä ja yritetään ylläpitää niitä. Eivät kipeitä, tymäköitä kyllä. Välillä piti jo puhaltaa pari kertaa. Saa nähdä koska saan, jos saan, seuraavan murusen.

15:00 Sain varttia vaille kolme toisen Cytotec-murun, supistukset ovat taantuneet ihan lällyiksi. Limatulppaa taisi tulla vessapaperiin tai sitten se oli iso etana. Kätilö vaihtui kahdelta, edellinen lähti uuden vuoden viettoon.

16:00 Cytotec alkaa selvästi vaikuttaa tunnin viiveellä. Supistukset tulevat taas 2-3 min välein makuulla, istuen paljon harvemmin. Kipuasteen muistan viime kerralta, nyt ollaan kohdassa kun alkaa tuntua ja miettii viattomasti, että "eihän tää nyt niin kamalaa ole". Ilmeisesti supistukset ovat "lääkesupistuksia" eikä synnytys ole käynnissä, kätilö käski syödä koska sokeritippa laitetaan vasta kun synnytys alkaa. Söin vähän keittoa. Se tulee onneksi helposti myös toiseen suuntaan jos siihen saakka päästään.

19:00 Mikä uusi vuosi. Peräruiskeita ja hengen salpaavia supistuksia. Anestesilappukin on täytetty, jumppapallon sain justiin - homman olisi parasta edetä. Enää ei anneta Cytoteccia, ainakaan tänään. Nyt tunnin verran on sattunut niin, että jos ei tästä synnytys käynnisty niin joku saa vastata... Jatkan huomenna, mikäli olen vielä hengissä. Hyvää Uutta Vuotta kaikille.

37+5

Jos tulkitsen merkkejä oikein, niin tuo mahassani oleileva uros on kyllä samasta puusta veistetty kuin isänsäkin. Pitääs oikeen-mies. Asioita mietitään ja jahkataan ja muutetaan mieltä sen tuhanteen kertaan, eikä mitään kuitenkaan tapahdu. Ei kestä naisihmisen hermo tällaista.

Ensimmäisen kerranhan Santeri Alkio alkoi tehdä lähtöä jo raskausviikolla 19+, kun se majaili syvällä lantiossa ja painoi jotain suonia niin (ja kohdunsuutakin varmaan), etten saanut henkeä, en päivin enkä öin. Sitten tuli huono olo ja alkoi supistella - niin voimakkaasti, että paikat pehmenivät jo tuolloin. No, Luojan kiitos, Pitääs oikeen-mies Jr. muutti mielensä ja päätti jäädä sisätiloihin. Sen jälkeen kohdunsuulla ei tapahtunut sen kummemmin mitään, ennen kuin 34+ viikolla todettiin kanavan lyhentyneen ja kohdunsuun olevan auki yhdelle sormelle. Ei vaikka käytännössä sieltä puolesta välistä saakka on supistellut - veikkaisin, että yleiseen odottavien naisihmisten supistusmäärään verrattuna runsaanpuoleisesti.

No, sitten se tunki jo kertaalleen päänsä niin alas, että 35+ viikolla se tuntui tutkimusta tehdessä ja olin varma, että kohta sieltä tullaan. Ei puhettakaan. Edelleen ihan hyvä niin, ainahan se on parempi, jos vain kohdussa oltavat on sellaiset, että pystyy täysiaikaiseksi asti siellä olemaan.

Nyt Pitääs oikeen-mies Jr. on ollut täysiaikainen jo viisi päivää, minun oloni on ollut "ihan just tulee lähtö" vähintään yhtä kauan - eikä edelleenkään tapahdu yhtään mitään! Supistukset ovat kipeitä(kin), voimakkaita, niitä tulee entistä enemmän, mutta eilen tutkittaessa mitään uutta ei ollut tapahtunut kohdunsuulla. Ei mitään! Zip, zero, nada! Moneenko kertaan voi sikiö muuttaa mielensä? Kauanko tätä asiaa pitää jahkata?

Se käynnistys joudutaan nyt aloittamaan tilanteesta "kahdelle sormelle auki, kanavaa jäljellä kaksi senttiä" joka on ollut tilanne jo yli kaksi viikkoa. Siinä tilanteessa käynnistystä ei voi edes tehdä vielä kalvoja puhkaisemalla vaan ensin pitää availla jollain ballongilla (ja odotella ja odotella ja odotella) tai lääkkeellisesti (ja odotella ja odotella ja odotella). Sitäpaitsi olen varma, että Pitääs oikeen-mies Jr. haluaa edelleen vähän miettiä asioita, eikä se ole ollenkaan valmis tulemaan sieltä vielä tiistaina. Luultavasti virun sairaalassa päiväkausia tuskissani ja v*ttuuntuneena.

Nyt ulos sieltä ja sassiin - eiköhän tämä asia ole puitu. Tässä on kolme päivää aikaa ulostautua luomusti, ja suosittelen kyllä lämpimästi käyttämään ne hyväkseen.

37+4

Sorry vaan, esteetikot ja heikkohermoiset, mutta tämä on ruma totuus jaloistani tällä hetkellä. Kaksi päivää sitten turposin taas ja kuten näkyy, ei mitenkään vähäisessä määrin. Itseäni huolestutti kovin tuo jalkojen epätasapaino (oikea on kaksi kertaa enemmän turvoksissa kuin vasen), mutta se kinttu on nyt syynätty ja taivuteltu lekurin toimesta, eikä mikään siinä viittaa veritulppaan. (Se ei esim. ole yhtään kipeä eikä se punoittele eikä mitenkään muutenkaan poikkea normaalista, on vain turvoksissa.)

Eilen oli sitten lisäksi ensimmäistä kertaa pissassa proteiinit kokonaisella yhdellä plussalla. Soitin jo hätäpäissäni tietenkin synnytysosastolle, mutta selvisin käynnittä, koska tänään oli sovittu äitipoli. Tri Haitula määräsi raskausmyrkytysverikokeita, niiden tuloksista saan tietää huomenna. Tänään proteiini oli mystisesti hävinnyt, eli ilmeisesti tilanne vaihtelee eikä myrkytys ole täysin paukannut päälle, ainakaan vielä. Verenpaineet ovat edelleen tosi hyvät, kiitos Albetolin.

Santeri Alkio oli ensimmäistä kertaa tutkimuksen aikana kovin vaisu, niin vaisu, että käyrääkin piti ottaa kahteen eri otteeseen. Luulen kyllä, että sitä vain nukutti, yleensä se ei ole aamusta virkeimmillään. (Käynti oli heti kahdeksan jälkeen.) Äitiinsä tullut. Toisella käyräyrityksellä tuli jo ihan ok tulos. Mutta helposti soittoa synnärille, jos nyt viikonlopun aikana jokin tuntuu olevan pielessä ja omassa voinnissa tulee muutoksia.

Näillä näkymin käynnistys olisi uuden vuoden aattona. Silloin on merkitty "käynti synnytysosastolle" klo 8. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että jos siellä on silloin tupa täynnä ja minä ja Santeri ollaan "terveimmästä" päästä, niin meidät pannaan kotiin. Itse olen päättänyt olla palaamatta tuolta reissulta ilman vauvaa, joten jos ei muu auta, saatan hieman liioitella myrkytysoireitani. Ja valitettavasti voi olla niinkin, ettei niitä yhtään edes liioitella tarvitse...

37+0

Hei, tonttu-ukot, hyppikää! Nyt on täysiaikainen raskaus.

Olo on tosi hyvä, ainakaan vielä en ole raskausmyrkyttynyt. Pissatikut ovat parina aamuna näyttäneet hyvin hennosti vihertävää keltaista ("heikko plussa"), muina aamuina ihan selkeää keltaista ("negatiivinen"). Noissa tikuissa ärsyttää edelleen se, että proteiinipitoisuus on noinkin paljon katsojan silmässä. Merkkaisivat rehellisesti plussaa tai miinusta. Verenpaineet ovat äärimmäisen siistit. Verensokeritkin on ehkä hieman rauhoittumaan päin, tosin tänään soittanut Tri Haitula lupasi vielä kysyä niistä sisätautilääkäriltä. Jostain Albetolin sivuvaikutuslistasta se löysi veren glukoosipitoisuuden lievän nousun, tosin ihan "lievästä" ei tässä tapauksessa ollut minun mielestäni kysymys.

Odottelen ja kuulostelen innolla mahdollisia merkkejä synnytyksen lähenemisestä, koska olo on alkanut olla jotenkin "erilainen". (Varmin merkki on tietysti se, että viikkolukema alkaa 37:llä, koska ensi viikolla viimeistään synnytys on ajankohtainen, oli olo minkälainen oli.) Google tietää kertoa merkeiksi lähestyvästä synnytyksestä esim. seuraavat:

- Menkkamainen kipu alavatsalla ja selällä - löytyy, lähes päivittäin, tosin vaihtelevassa määrin
- Maidonerityksen alkaminen tai lisääntyminen - viime yönä en saanut nukuttua hirvittävän tissisäryn takia
- Kroppa tankkaa - yhtäkkiä hiilihydraattien syöminen tuntuu todella hyvältä ajatukselta, eikä niistä yhtäkkiä tulekaan yhtään huono olo. Ateriakohtainen insuliinimääräkin on asettunut jotensakin järkeviin rajoihin, ainakin on suhteessa syötyyn hiilihydraattimäärään, toisin kuin muutama päivä sitten, jolloin näiden kahden välillä ei ollut minkäänlaista loogista yhteyttä. Olen syönyt 2-3 palaa ruisleipää per päivä (=valtava määrä!), suklaata, joulutorttujakin - verensokeri pysyy kohtuullisissa lukemissa kohtuullisella insuliinimäärällä.
- Nenä ja huulet turpoavat. Jep. Huulet ovat jo anjelicajoliemitoissa, nenän kasvua odotellessa.

Nyt toivotamme Santeri Alkion kanssa kaikille leppoisaa joulua, näiden kuvien ja sävelten myötä. (Santeri Alkiohan on tunnetusti hevimiehiä.)