37+0

Hei, tonttu-ukot, hyppikää! Nyt on täysiaikainen raskaus.

Olo on tosi hyvä, ainakaan vielä en ole raskausmyrkyttynyt. Pissatikut ovat parina aamuna näyttäneet hyvin hennosti vihertävää keltaista ("heikko plussa"), muina aamuina ihan selkeää keltaista ("negatiivinen"). Noissa tikuissa ärsyttää edelleen se, että proteiinipitoisuus on noinkin paljon katsojan silmässä. Merkkaisivat rehellisesti plussaa tai miinusta. Verenpaineet ovat äärimmäisen siistit. Verensokeritkin on ehkä hieman rauhoittumaan päin, tosin tänään soittanut Tri Haitula lupasi vielä kysyä niistä sisätautilääkäriltä. Jostain Albetolin sivuvaikutuslistasta se löysi veren glukoosipitoisuuden lievän nousun, tosin ihan "lievästä" ei tässä tapauksessa ollut minun mielestäni kysymys.

Odottelen ja kuulostelen innolla mahdollisia merkkejä synnytyksen lähenemisestä, koska olo on alkanut olla jotenkin "erilainen". (Varmin merkki on tietysti se, että viikkolukema alkaa 37:llä, koska ensi viikolla viimeistään synnytys on ajankohtainen, oli olo minkälainen oli.) Google tietää kertoa merkeiksi lähestyvästä synnytyksestä esim. seuraavat:

- Menkkamainen kipu alavatsalla ja selällä - löytyy, lähes päivittäin, tosin vaihtelevassa määrin
- Maidonerityksen alkaminen tai lisääntyminen - viime yönä en saanut nukuttua hirvittävän tissisäryn takia
- Kroppa tankkaa - yhtäkkiä hiilihydraattien syöminen tuntuu todella hyvältä ajatukselta, eikä niistä yhtäkkiä tulekaan yhtään huono olo. Ateriakohtainen insuliinimääräkin on asettunut jotensakin järkeviin rajoihin, ainakin on suhteessa syötyyn hiilihydraattimäärään, toisin kuin muutama päivä sitten, jolloin näiden kahden välillä ei ollut minkäänlaista loogista yhteyttä. Olen syönyt 2-3 palaa ruisleipää per päivä (=valtava määrä!), suklaata, joulutorttujakin - verensokeri pysyy kohtuullisissa lukemissa kohtuullisella insuliinimäärällä.
- Nenä ja huulet turpoavat. Jep. Huulet ovat jo anjelicajoliemitoissa, nenän kasvua odotellessa.

Nyt toivotamme Santeri Alkion kanssa kaikille leppoisaa joulua, näiden kuvien ja sävelten myötä. (Santeri Alkiohan on tunnetusti hevimiehiä.)

33+4

Verensokeriarvoissa ei ole tullut sallittujen rajojen ylityksiä isänpäivän hiilariöverien jälkeen ja siitähän on kohta kolme viikkoa aikaa. Siihen saakkahan pidin tietoisesti kerran viikossa herkkuhetken, ja söin jotain tosi tuhmaa ja hiilihydraattipitoista, vaikkapa patonkia - täysin tietoisena siitä, että rajat paukkuu. (Tästä olivat täysin tietoisia myös äitipolin kätilöt ja lääkärit ja ainoa kommentti siitä suunnasta oli, että pitää sitä ihmisen joskus herkutella.) Aivan totaalisen törkeitä ylitykset eivät koskaan ole olleet. (Pidän itselleni henkilökohtaisesti aivan totaalisen törkeänä yli 10 arvoa.)

Isänpäivänä sitten koin sellaisen (huonon) hiilihydraattihumalan, ettei sen jälkeen ole tehnyt oikein sitä kyseistä makroravinnetta mieli. Söin aamukahvilla isännän seuraksi sellaisen setin, että oksat pois: aamiaissämpylän, palan pullapitkoa ja vielä palasen ylimakeaa leipomon täytekakkua. Siinä vaiheessa oli jo onneksi käytössä pika-insuliini ja sain sillä pidettyä verensokerinousun kurissa - se ei kuitenkaan poistanut pahoinvointia, huimausta ja heikkoa oloa. Päätin sitten niiltä istumilta jättää hiilarit minimiin loppuraskaudeksi, kun eivät ne kerran muutenkaan minulle sovi. Päätös oli varsin helppo. (Sitäpaitsi, kuka sen sanoo, ettei Santeri Alkion laukkaan lähtenyt kasvu oikeasti johdu niistä herkkuhetkistä kerran viikossa. Kuka sen sanoo, miten usein niitä oikeasti saa tulla ilman että se haittaa.)

No, sitä luulisi, että olen elänyt nämä kolme viikkoa kovinkin askeettisesti, mutta totuus on, että olen herkutellut melkein joka päivä. Suklaamuffinsseja, manteli-sitruuna-kuivakakkua, kookospalloja, pizzaa, ja tuoretta kookos-mantelileipää suoraan uunista runsaan voin kanssa, vain muutamia mainitakseni. Olen leiponut itse karppileivonnaisia ja ne ovat suorastaan taivaallisia. Luulen, että paino on saattanut hieman nousta, vaikken ole asiaa tarkistanutkaan... Mutta minä keskitynkin nyt niihin verensokereihin.

Tässä karmaiseva totuus eiliseltä, 33+3. Jos tuolla ei kasva kaikkien aikojen jättivauva, niin ei sitten missään mahassa. Maanantain ultraa panikoin taas jo etukäteen ja huolella.

31+5

Tämä menee vähän asian viereen, mutta ei paljon kuitenkaan, koska osana diabeteksen hoitoani erityisesti näin raskauden aikana olen joutunut turvautumaan vähähiilihydraattiseen dieettiin. (Uskokaa pois, ei olisi ollut oma valintani jos toisin voisin valita - ei ole laiskan ihmisen hommaa tämä karppaus kun mitään ei saa valmiina kaupasta.) Omalla kohdallani dieetti on toiminut loistavasti, verensokerit pysyvät tasaisina ja insuliinia tarvitaan vähemmän. Oloni on pääasiassa ollut loistava, painokehitys on ollut ainakin tähän saakka aivan äärimmäisen maltillista. Minkäänlaisia haittavaikutuksia en ole dieetistä havainnut ja vauvakin tuntuu saavan aivan tarpeeksi ravintoa niistä väitteistä huolimatta, että"sikiö kasvaa hiilihydraateilla". Kyllä se tuntuu kasvavan myös (vähähiilihydraattisilla) kasviksilla, proteiinilla ja rasvoilla.

Pahoitin kovasti mieleni kun kuulin eräästä sukulaisestani, joka asuu tuetussa asumismuodossa ja on riippuvainen hoitajien avusta. Hän ostaa ruokansa omilla rahoillaan, se ei siis kuulu asumiskustannuksiin. Kaupassa käydään hoitajien kanssa eikä omatoimisia ostopäätöksiä ruoan suhteen saa tehdä. Sukulaiseni olisi halunnut ryhtyä noudattamaan vähähiilihydraattista dieettiä, mutta se oli häneltä käytännössä kielletty - hoitaja ei ollut antanut ostaa dieetissä tarvittavia ruoka-aineita "koska ne lihottavat ja ovat epäterveellisiä". Samoin luin muutama päivä sitten erään karppauskirjan (Kilot pois) karppaustarinoista eräästä iäkkäästä isästä, jonka luona käyvä kotiapu tai mikä lienee teki ostokset omin päin kysymättä asiakkaalta itseltään yhtään mitään - arvattavin seurauksin. Vanhus ei saanut ruoastaan tarpeeksi rasvaa ja proteiinia vaan jäi nälkäiseksi liian hiilihydraattipitoisella ravinnolla ja juoksi koko ajan jääkaapilla - sillä seurauksella, että kodinhoitaja/terveyssisar/mikä-lie halusi asentaa vanhuksen jääkaappiin lukon, joka lukittaisiin yöksi. Koko asetelmassa on jotain sairasta. Odotan pelolla sitä aikaa kun kehitysvammaisen esikoiseni tulee aika itsenäistyä ja muuttaa tuettuun asumismuotoon. Pelkään, ettei lapsellani ole minkäänlaista sananvaltaa siihen, minkälaisella ravinnolla hän elää, koska virallisterveelliset suositukset istuvat niin syvässä hoitohenkilökunnan mielissä ja työtavoissa ja hänet syydetään täyteen hiilihydraatteja piittaamatta siitä, sopivatko ne hänen elimistölleen vai eivät. (En ihmettelisi vaikkeivät sopisi, minun geenithän sillä raukalla on.)

Haluaisin esittää pienen haasteen jokaiselle vähähiilihydraattista dieettiä karsastavalle ja sitä epäterveellisenä pitävälle, erityisesti terveydenhuollon parissa työskenteleville, jossa sitkeät käsitykset dieettiä vastaan tuntuvat istuvan sitkeimmässä. Ne saisivat noudattaa dieettiä itse kahden kuukauden ajan, ilman lipsumisia ja kirjaimelleen. Jos haluaisivat vielä vaihtaa takaisin hiilarimättöön tuon kahden kuukauden jälkeen, niin tekisivät sitten ihmeessä niin. Kaikki ei toki sovi kaikille, mutta ainakin omasta (diabeetikon) kokemuksesta voin kertoa, etten ole ikinä voinut paremmin. Hutkisivat vasta tutkittuaan. Vastalahjaksi lupaan itse noudattaa (raskauden jälkeen, koska en halua vaarantaa Santeri Alkion terveyttä liian korkeilla verensokereilla) parjaamaani virallisterveellistä ruokavaliota kahden kuukauden ajan ruisleipineen, perunoineen ja kevyttuotteineen päivineen. Raportoin tulokset verensokeriseurantoineen ja painon(nousuineen)tarkkailuineen vaikka tuonne toisen blogini puolelle. Jos minä uskallan, niin mikseivät nekin.

Eilen äitipolilla hoitaja kyseli ruokavaliostani, oletti minun syövän "normaalia kotiruokaa" ja oli kirjoittamassa niin papereihini. Sanoin etten missään tapauksessa syö "normaalia kotiruokaa" vaan noudatan vähähiilihydraattista dieettiä. Ennen kuin se rutina kerkesi alkaa, kerroin käyneeni ruokavalion läpi ravitsemusterapeutin kanssa, joka on siunannut hiilarimääräni. (Mainio, edistyksellinen ravitsemusneuvoksemme.) Ehkä se laajempi näkökulma joskus vielä hiipii virallisterveellisiin suosituksiinkin? Sitä odotellessa.

26+3

Olipas edistyksellinen ja hiilihydraattitietoinen ravitsemusneuvos! Etten sanoisi jopa radikaali, ainakin sitä vasten peilaten, että edustaa "virallista" tahoa ja kantaa (keskussairaalaa) ihmisen ruokaan ja terveyteen liittyvissä asioissa.

Ensinnäkin, 100 g hiilihydraatteja per päivä riitti hänelle mainiosti. (Siis hänen asiakkaalleen hänen mielestään, ei tullut puheeksi, paljonko hiilareita kyseinen ravitsemusneuvos itse syö.) Edellisen raskauden aikana toitotettiin 200 g:aa ja vielä nykyäänkin useimmiten 160 g:aa. Keskustelu ei kertaakaan kääntynyt siihen suuntaan, että hiilareita pitäisi vetää enemmän - päin vastoin, hänellä oli vinkkejä, millä niitä voi välttää, jos tuntuvat aiheuttavan liiallista verensokerin nousua. (Maidon vaihto laktoosittomaan, esimerkiksi.) Mitään kevytlevitteitä ei suositellut, vaan vaati käyttämään vähintään 70-80 % rasvoja. (Oivariini kelpasi hyvin.)

Päivän syömisiäni kertoessani olin hyvin rehellinen, valehtelin ainoastaan, että syön joskus perunaa. (En ikinä syö perunaa.) Siitäkin häntä kiinnosti lähinnä tietää, että enhän vain syö liikaa perunaa - yksi riittää aterialla, ettei vain nouse sokerit liikaa. Että syödä niitä muita kasviksia enemmän. (Juuri niin minä teenkin.) Leipämäärää en kaunistellut, enkä maitomäärää, enkä rasvojen laatua, enkä lihaa - kaikki kelpasi. Sen vain sanoi, että älä nyt ainakaan vähempää syö. Huh. Selvisinpä siitäkin käynnistä.

Diabeteshoitaja oli myös tosi kiva ja reilu - sama tyyppi jolla kävin edellisessä raskaudessa. Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, ihmetteli insuliinin vähentämistä tässä vaiheessa, mutta totesi, että jos ei kerran enempää tarvi, niin ei sitten. Ei edes moittinut raskautta edeltäneestä sikamaisen huonosta hoidosta (=sitä ei ollut, en käynyt edes diabeteshoitajalla saati esim. missään silmänpohjakuvauksissa), naureskeli vain ja totesi, että nyt tämän raskauden jälkeen tulee sitten toinen ääni kelloon - hän soittaa vaikka itse minulle ajan terveyskeskukseen, jos ei muuten tule sitä tilattua.

Pitkäaikaisverensokeri oli vähän laskenut, se oli nyt 5,1% eli juuri alhaisempi se ei enää maalaisjärjellä edes voisi olla. Tuossa luvussa näkyy se, että niitä kolmosella alkavia arvoja on tullut aivan liikaa. Yritän olla tarkempi, vaikka ei hoitsu tuosta mitään sanonut, totesi vain parantuneen edellisestä (5,3%) Mutta rajansa kaikella, sanoo sen nyt järkikin, ettei sen tuosta tarvi enää laskea.

Sain hienot violetit tuunauskuoret verensokerimittariin, kun olen ollut niin tunnollinen. Tämän raskauden aikana ei tarvitse enää käydä diabeteshoitsulla, äitipoli saa määrätä pitkäaikaisverensokerin seurannan.

Eli kaikki hyvin.

26+0

Kyllä ajan kuluminen on suhteellista. Nyt kun viikkolukema on kokonaisen yhden pykälän lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, niin ollaanpa äkkiä pitkällä. Viime viikolla oltiin vielä ihan alussa ja kolmeenkymppiin oli matkaa ikuisuus. Lisäksi nyt on ollut tosi helppoja päiviä, sellaiset menevät aina siivillä. (Toisenlaiset matelevat.) Ei supistele, ei edes kohtuullisen rasituksen jälkeen (kauppareissu hehtaarin kokoiseen Prismaan isännän ja esikoisen kanssa). Eikä kutise. Tai kutisee, mutta paikallisesti ja jos ei intaannu raapimaan, niin se menee ohi - tai ei ainakaan leviä silmämuniin asti. Apobasella lotraaminen ja insuliinin vähennys ehkä tepsivät.

Viikonloppuna annoin itselleni luvan herkutella oikein hiilihydraateilla ja päätin, että yksi aterianjälkeinen rajan ylitys on ok. Sitä ei tullut, huraa! Ei, vaikka söin yhtenä iltana neljäsosan (krhmmm....) sellaista pähkinä-toffee-Daim-kakkua, joita saa pakastealtaasta - siitä nousi lukemaan 5,6. Sitten seuraavana päivänä söin pienen pannupitsan  - siitä nousi 7,2:een (aterianjälkeinen yläraja 7,6). Wuhuu! Olen parantunut diabeteksestä! (Tai sitten en, ja tämä kaikki johtuu taas jostain mystisestä vaiheesta raskaushormoneissa ja sikiön kasvussa tai jossain.)

Tällä viikolla on taas labrakäynti ja torstaina diabeteshoitaja ja se ravitsemusneuvos. Siltä tulee huutoa voista ja lihasta - nyt kun sen purjeisiin puhaltaa vielä uudet pohjoismaiset ravintosuosituksetkin. Voi olla, että näillä ruoilla meikäläisellä on vuosien päästä verisuonet tukossa ja syöpä peräsuolessa, mutta jos nyt keskityttäisiin siihen tautiin, joka minulla jo on. Sen hoidossa vähähiilihydraattinen ruokavalio voineen, lihoineen ja kermoineen on kyllä toiminut, etten sanoisi, loistavasti.

22+0

Tänään

- selvisin (kaiketi) pahemmitta supistuksitta yhteensä 400 km edestakaisesta automatkasta yliopistosairaalaan esikoisen asioissa. (Odottelen vielä lopullista tuomiota, koska yleensä ne iskevät illalla.)

- söin matkalla kolme (3) vaaleaa evässämpylää, lounasbuffasta pastaa ynnä vielä nokareen perunamuusiakin (*pam, pam, päätä seinään*) Niin, ja join sokerilla makeutettua mehua. (Puolustuksekseni on sanottava, että sain tietää sokeripitoisuudesta vasta juotuani sitä noin puoli litraa).

- pohdiskelin matkalla aikani kuluksi, että kuinkakohan myöhäisillä keskosviikoilla meidän keskussairaalamme vielä lähettäisi äidin (suhteellisen kiireettömästi synnyttävän, tietysti) kyseiseen yliopistosairaalaan synnyttämään. Toivoisin lukeman olevan ennemmin lähempänä 38:aa kuin 30:ä. Vaihtoehtoisesti voisin buukata matkan ao. kaupunkiin noin lasketun ajan tienoilla ja jäädä huudeille hengailemaan. (Samaa mietin melkein tosissani edellisen raskauden synnytyksen lähestyessä.)

- ihmettelin mielessäni, että miten rakenneultraa tekevä kätilö pystyy päättelemään sydämen rakenteiden olevan kunnossa (sekä omien vatsanpeitteideni että vauvan rintakehän läpi), kun jo syntynyt ja vatsanpeitteideni ulkopuolella oleva esikoinen lähetettiin kyseiseen yliopistosairaalaan erikoislääkärin tekemää sydänultraa varten neljän päivän ikäisenä. Eikö sitä olisi voinut antaa jollekulle kätilölle tehtäväksi? (Kuten näkyy, hyvin menneen rakenneultran rauhoittava vaikutus alkaa haihtua.)

- olen kaiketi melkein parantunut räkätaudista. Jäljellä on ärsyttävä, kutiseva yskä ja tukkoinen nenä.

21+0

Ihan itselleni muistutukseksi on pakko kirjata ylös, että takana on täysin vaivaton viikonloppu. Vaivaton siinä mielessä, että veri on kulkenut normaalisti, ei ole ollut mitään kipuja eikä kolotuksia ja hengitys on ollut helppoa. Eikä ole supistellut. Että sitten kun tätä raskautta joskus muistelen, niin tulee mieleen tällainenkin ihmeellinen aika. Oli sen kesto nyt sitten viikonloppu tai viikko.

Santeri Alkio on edelleen mahassa, eikä lantiossa. Noin vuorokauden verran siitä, kun se päätti nousta ylös, tuntui mahassa ilkeää painetta ja venymistä, mutta nyt on tosiaan oikein mukava ja tilava olo. On vain todettava, että kaikenlaiset tuntemukset lienevät väliaikaisia, keho ja S. Alkio kun tietenkin ovat jatkuvassa muutoksessa. Sen takia tämä onkin niin jännittävää. ("Jännittävä" on sanavalintani nyt, kun happi kulkee normaalisti. Viime viikolla se olisi ollut jotain aivan muuta.)

Viikonlopun syömiset olivat aivan persiillään, venetsialaiset, nääs. Söin jopa pari riviä Fazerin sinistä. Sitten olin vielä sellainen nössö, että jätin sokerit mittaamatta. Kyllä pitäisi ihmisen uskaltaa kohdata tekojensa (syömistensä) seuraukset. Nyt on kuitenkin arki, ja paluu normaaliin ruokavalioon.

Huomenna rakenneultra. Vihdoinkin.

20+4

Kävin nyt siellä diabeteslääkärillä. Pitkäaikaissokeri oli 5,3 eli käsittääkseni aivan mallioppilaan luokkaa. Kilpirauhasarvoissa ei ollut mitään vikaa (TSH oli 1,2 ja se toinen, jossa on joku numero, TV4H tai joku, oli 13). Se itselleni tekemä vajaatoiminta diagnoosi oli siis väärä ja se kuristava tunne kaulan tietämillä taitaa johtua niistä verenkiertohäiriöistä kohdun painaessa verisuonia. (Toim. huom.)

Lääkäri kävi vihkosta läpi kahden viime viikon verensokerit ja oli niihin tyytyväinen, sanoi, että "nämähän menee kuin kiskoilla". Painosta meinasi alkaa naputtamaan, mutta kun sille selvisi, että paino on laskenut sitten raskauden alun, niin jätti naputtamatta. Passitti kuitenkin ravitsemusterapeutille, kun "tuo painoindeksi on mitä on - niin jos sitä jäisi jotain sinne selkärankaan sitten muhimaan".

Käyn siis nyt ravitsemusterapeutilla kuuntelemassa kiltisti, kuinka pitää syödä ruisleipää 6 viipaletta päivässä ja syödä puuroa ja perunaa ja välttää rasvaa ja suosia kevyttuotteita. (Tuom. huom. nro 2: Söin "terveellisen ja ravitsemussuositusten mukaisen" sairaala-aamiaisen siellä synnytysosastolla: ruispuuroa, ruisleipää, kevytlevitettä, rasvatonta maitoa. Verensokeri tunti aamiaisen jälkeen 9,2. Jep. Että siinä niille ravitsemusterapeuteille. Mun tavallisesti suosimani turkkilainen jugurtti, rasvaa 10% - mustikka - aamiainen nostaa ne tasan 6,2:een.) Diabeteshoitajalle tulee kanssa aika kuuden viikon päähän. Diabeteslääkärin seurannassa kuulemma pitäisi olla, mutta kun tämän sairaalan resurssit ei riitä siihen. Jos minun pitää valita, niin enemmän äitipolia, vähemmän diabeteslääkäriä, kiitos - eli ihan oikein menee. Ihminen nyt seuraa omat verensokerinsa kyllä ja voihan ne äitipolilta konsultoida jos jotain tulee. Mutta minä olenkin noviisi diabeetikkona enkä varmasti ymmärrä kaikkia piileviä vaaranpaikkoja.

Se mikä itseä mietityttää, oli taas verenpaine 114/63. Ei ole yhtään linjassa nämä viimeaikaiset paineet viime raskauden ja tämän raskauden tähän astisten verenpainelukemien kanssa.

15+3

Luulenpa, että elimistöni välirauha hiilihydraattien kanssa on ohi. Eilen lounaaksi pinaattikeitto + ruisleipä, ei maitoa = verensokeri yksi tunti lounaasta 8,8. Tänään makkarakeitto + maitolasi 2 dl, ei leipää = verensokeri 8,3. Lienee aika kaivaa Karpin keittokirja taas esiin.

Luulen taas tuntevani liikkeitä pitkästä aikaa. En tiedä, ovatko ne oikeasti niitä, vai jotain suonten nykimisiä tai ilmavaivoja. Mutta välillä tuntuu alakertaankin (tiedätte kyllä minne) päin suuntautuvia tönäisyjä, eikä siellä liene suolistoa. Ihmettelen suuresti, jos istukka olisi taas etuseinässä, kuten edellisessä raskaudessakin, jossa en tuntenut liikkeitä kunnolla ennen kuin pitkästi yli rv 20. (Rv 25+?) Voikohan se olla niin, että ensin kasvaa kohtu ja sitten lapsi ja "ottaa kohdun kiinni"? Mikään muu ei selitä mielestäni sitä, että liikkeet tuntuvat ja sitten taas eivät. (Tai sitten mitään liikkeitä ei ole koskaan tuntunutkaan ja kaikki on oman mielikuvitukseni tuotetta.)

Tunnen itseni huijariksi tämän mahani kanssa. Sitä ei voi mitenkään enää erehtyä pitämään minään muuna kuin raskausmahana, mutta se näyttää täsmälleen samalta kuin edellisessä raskaudessa rv 37+5 kun olin lähdössä synnyttämään. (Alla todiste.) Suurin osa siitä on läskiä, mutta se, miksi se läski on pinkeää eikä pehmeää, on täysi arvoitus. Niin kuin sekin, miksi se kaikki läski on siirtynyt mahaan eri puolilta kroppaa. Nolottaa kun totuus on se, etten ole oikeasti edes puolessa välissä.

13+4

Sokeriaineenvaihdunnassa on taas tapahtunut joku kummallinen käänne. Alkuviikosta oli yhtäkkiä niin, ettei verensokeri noussut aterioiden jälkeenkään yli kuuden, ei sitten millään. Kuvotti, oli nälkä ja heikotti. Karppiruokia ei yhtäkkiä pystynyt syömään: liha haisi liikaa lihalta, parsakaali palaneelta lehmän jätökseltä, kukkakaali ihan vain itseltään. Kaikki Haisi. Ja sitten yhtenä yönä, kun päivällä ei ollut ehtinyt syömään esikoisen perässä juoksemiselta, koin sen elämäni ensimmäisen hypoglykemian. Tärinä, hiki ja kylmä niin kuin ikirouta tunki ulospäin jokaisesta huokosesta.

Tein pari viilausta: Vähensin ilta-Protaphanen kahdeksaan yksikköön ja olen muutaman päivän syönyt varsin hiilihydraattipitoisesti. (Itselleni siis.) Elimistö sietää yhtäkkiä käsittämättömän hyvin hiilareita: Normaaliannos voi olla esim. lautasellinen perunapohjaista keittoa (esim. lihakeitto) minkä lisäksi vielä palanen ruisleipää. (Maitolasillista ei enää voi yhtälöön tunkea, mutta jos jättää leivän pois, niin sitten voi.) Näillä saadaan verensokeri nätisti seitsemän päälle, mutta alle 7,6 kriittisen rajan. Ja jaksaa paremmin, eikä kuvota. Perun siis kaikki aiemmin sanomani karppiruokavalion ylivertaisuudesta. Mutta pidätän oikeuden muuttaa mieleni ja tapani taas tarpeen vaatiessa.

Uutta käännettä odotellessa. Epäilemättä sekin on tulossa taas jostain nurkan takaa, silloin kun sitä vähiten odottaa.

12+0

Olen taas tuskaillut tuon ruokavalioni kanssa. Viime viikollakin (= rv 10+0-11+0) vielä (huolimatta aamun kuudesta ja illan kymmenestä Protaphane-yksiköstä ynnä kolmesta 500 mg tabletista metformiinia per päivä) kolmena päivänä paastosokeri kipusi rajan yli ja pari kertaa aterian jälkeenkin. En muista, olinko syönyt jotain erityisen "törkeää", ainakin parina päivänä taisin sortua jäätelötuuttiin.

Tällä viikolla sitten skarppasin - ja karppasin. Karppaamistahan ei suositella raskaanaoleville, tai no, kuka suosittelee ja kuka ei. THL ei kaiketi suosittele sitä kenellekään, ja karppaamista harjoittavat taas ihan kaikille, raskaana olevillekin.

En minä karppaisi, jos ei olisi pakko. Vaikka THL:n ravitsemusyksikön ravintoterapeutti painottaa, ettei ole olemassa tutkimuksia runsaan eläinproteiinin ja kovien rasvojen vaikutuksesta sikiöön, niin arvatkaapa, mistä on olemassa tutkimuksia ja vaikka huru mycket? Korkean verensokerin vaikutuksesta sikiön kasvuun ja terveyteen. Jos muksu paisuu viisikiloiseksi sokeriliemessä lilluen, en usko sen olevan ainakaan terveellisempää kuin eläinproteiinin ja rasvojen (joita kuitenkin on syöty jo luolamiesajoista lähtien).

Röhönaurulla luen raskausajan ruokavaliosuosituksia, jotka sisältävät mm. "täysjyväleipää, puuroja ja muita täysjyvävalmisteita" sekä "8 dl rasvattomia nestemäisiä maitovalmisteita päivässä". Anteeksi vain, en epäile hyvää tarkoitusta, mutta sellaista insuliinimäärää ei ihmiseen voi syytää, että minun elimistöni sietäisi sekä viljan että maidon sisältämät hiilihydraatit tuollaisissa määrissä. Nyt eletään vasta rv 12+0 ja tilanne tulee kehittymään huonompaan suuntaan vielä kuukausia.

Kovat rasvat kyllä kieltämättä hieman huolestuttavat tuossa "karppiruokavaliossa". (Hiilihydraatteja syön tietenkin niin paljon kuin pystyn välttääkseni ketoosin.) Käytän kyllä ruoanlaitossa rypsiöljyä, enkä voita, kuten "pitäisi" ja salaatinkastikkeeksi loiskautan niin ikään rypsiöljyä, mutta ei se taida riittää. Olen vähän kahden vaiheille, korvaisinko törkeästi oikean kerman ruokaohjeissa "kermakkeella", vaikka karpit ovat henkeen ja vereen niitä vastaan. (Transrasvoja tai jotain muuta "myrkkyä" sisältävät?)

Oli miten oli, viime päivinä olen syönyt paremmin kuin aikoihin. Teimme Karpin keittokirjasta fetalla mehevöitettyjä jauhelihapihvejä, joiden kanssa nautimme kermassa haudutettua parsakaalia ja kesäkurpitsaa. Eilen söimme tuntikausia haudutettua kaalilaatikkoa, jossa oli kermaa ja pekonia. Tänään on thaimaalaisen kalakeiton (kookoskermaa...) vuoro.

Edellisessä raskaudessa tunnustin häpeillen äitipolin lääkärille noudattavani vähähiilihydraattista ruokavaliota. Sattui tuuri, vastaus oli: "Se on hyvä - niin minäkin!"

Ota näistä nyt sitten selvä.

9+0

Ku-vot-taa. Eilen ja tänään, eilen todella paljon ja pitkään. Yrjölle ei tarvinut taipua, mutta eipä tarvinut edellisessäkään raskaudessa kuin kokonaisen yhden kerran - ja silloinkin hammasharja ärsytti reaktion.

Ruoka kuvottaa ennen ja jälkeen, aamulla ei niinkään. Kevyitä, hiilihydraattipitoisia tekee mieli, salaattia ja kasviksia. Äsken söin turkkilaista jogurttia parilla omenasoseteelusikallisella höystettynä. Sokerit oli eilen viiden ja seitsemän välissä koko päivän.

6 + 1

Tänään on viikko ja päivä siitä kun tein raskaustestin. Olo on hyvä, niin fyysisesti kuin henkisesti. Viime viikon kärsin jatkuvista alavatsa- ja selkäkivuista, välillä todella, todella kovistakin. Ne tuntuvat helpottaneen ainakin hetkeksi. Sokerit ovat koholla aamuisin, vaikka noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Hiilihydraatteja en uskalla lisätä, ennen kuin saan luvan aloittaa insuliinin pistämisen.

Perjantaina (5+4) kävin terveyskeskuslääkärillä juuri saadakseni insuliinin. Hän kirjoitti reseptin, mutta käski varmistaa aloittamisen äitiyspoliklinikalta. Teki myös ultraäänitutkimuksen, näkyi vasta ambiopussi. Ylihuomenna menen äitiyspolille saadakseni insuliininaloitusluvan ja siellä ultrataan taas. Olen aika varma, että siellä on elämää. Oireet ovat kovemmat kuin kahdessa aikaisemmassa raskaudessa, vaikka ovatkin nyt hieman helpottaneet.

Mieli on positiivinen ja varsin huoleton. Tämä on ihan uutta. Aion nauttia tästä raskaudesta juuri niin kauan kuin sitä kestää, kävi miten kävi. Uskomatonta, että ylipäätään saan vielä kokea tämän.