Tänään
- selvisin (kaiketi) pahemmitta supistuksitta yhteensä 400 km edestakaisesta automatkasta yliopistosairaalaan esikoisen asioissa. (Odottelen vielä lopullista tuomiota, koska yleensä ne iskevät illalla.)
- söin matkalla kolme (3) vaaleaa evässämpylää, lounasbuffasta pastaa ynnä vielä nokareen perunamuusiakin (*pam, pam, päätä seinään*) Niin, ja join sokerilla makeutettua mehua. (Puolustuksekseni on sanottava, että sain tietää sokeripitoisuudesta vasta juotuani sitä noin puoli litraa).
- pohdiskelin matkalla aikani kuluksi, että kuinkakohan myöhäisillä keskosviikoilla meidän keskussairaalamme vielä lähettäisi äidin (suhteellisen kiireettömästi synnyttävän, tietysti) kyseiseen yliopistosairaalaan synnyttämään. Toivoisin lukeman olevan ennemmin lähempänä 38:aa kuin 30:ä. Vaihtoehtoisesti voisin buukata matkan ao. kaupunkiin noin lasketun ajan tienoilla ja jäädä huudeille hengailemaan. (Samaa mietin melkein tosissani edellisen raskauden synnytyksen lähestyessä.)
- ihmettelin mielessäni, että miten rakenneultraa tekevä kätilö pystyy päättelemään sydämen rakenteiden olevan kunnossa (sekä omien vatsanpeitteideni että vauvan rintakehän läpi), kun jo syntynyt ja vatsanpeitteideni ulkopuolella oleva esikoinen lähetettiin kyseiseen yliopistosairaalaan erikoislääkärin tekemää sydänultraa varten neljän päivän ikäisenä. Eikö sitä olisi voinut antaa jollekulle kätilölle tehtäväksi? (Kuten näkyy, hyvin menneen rakenneultran rauhoittava vaikutus alkaa haihtua.)
- olen kaiketi melkein parantunut räkätaudista. Jäljellä on ärsyttävä, kutiseva yskä ja tukkoinen nenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti