22+2

Hyvää Santerin nimipäivää, Santeri Alkio!

Salakavalasti tosin isännän ja minun puheeseen on hiipinyt se yksi tshekkiläinen pojan (miehen) nimi, joka meillä on ollut "varastossa" melkein 15 vuotta, ensimmäisistä vauvahaaveista lähtien. Yhä harvemmin S. Alkio on enää "S. Alkio" tai "Itu". Vaikka se sukupuoli varmistuu vasta syntymässä, niin onhan siihen mahdolliseen miespuoliseen jälkeläiseen hyvä totutella ajatuksen tasolla jo  hyvissä ajoin.

Tänään oli neuvola. Täti sanoi ensimmäiseksi, että "sinä se vain koko ajan hoikistut ja kaunistut ja nuorrut". (Krhm! Tietysti, kun muistaa lähtökohdan, joka on 41-vuotias räjähtäneen näköinen sotanorsu, niin on selvää, että lähes kaikki mahdolliset muutokset habituksessa vievät juuri tuohon tädin mainitsemaan suuntaan.) Paino oli taas hippusen laskenut, mikä oli hyvä, mutta virtsassa oli hippunen proteiinia, mikä ei ole hyvä. Täti ei sanonut asiasta mitään, juuri tuosta neuvolakortista itse asian katsoin. No, ehkä se ei ole vielä hirvittävän hälyttävää. Täti on ylipäätään tosi tarkka ja suhtautui supisteluihin* ja paikkojen pehmenemiseen huomattavasti tiukemmin kuin esim. äitipolin lääkärit. Niinpä olen nyt menossa näyttämään alakertaa neuvolalääkärille ensi viikon tiistaina. Ja ankarasti painotettiin levon ja riittävän juomisen tärkeyttä.

Mahassani kasvavan vampyyrin pulssia etsittiin taas kissojen ja koirien kanssa hyvän aikaa. Onneksi potkuja ja muita liikkeitä kuului heti, runsaasti ja jatkuvasti, joten elonmerkkejä oli kyllä eikä tarvinut yhtään hermostua. Lopulta löytyi sykekin, se oli 138-142.



* Ja se oli muuten turha luulo, että siitä maanantain 400 km autoreissusta olisi selvitty supisteluitta. Ne tulivat päivän viiveellä - tiistaina juoksin asioita kaupungilla ja kesken kaiken iskivät sellaiset supistukset, että sain vain todeta olevani syystä sairaslomalla ja köpötellä varovaisesti kotiin ja makuuasentoon.