Eilen illalla Santeri Alkiolla taisi olla hikka. Ensimmäistä kertaa sen liikkeet tuntuivat siltä. Tyyppi pomppi tasaisessa tahdissa, kuin metronomin rytmittämänä, hassua. Edelleenkin on päiviä, etteivät liikkeet ole kovin tuntuvia, mutta en ole siitä enää niin huolissani kuin aiemmin, koska se istukka on ultrien mukaan tuhdisti kohdun etuseinässä, ja kätilökin sanoi, että se on kuin kohdussa olisi paksu täkki liikkeitä vaimentamassa. Parhaiten potkut tuntuvat silloin, kun S. Alkio istuu tai on muuten sellaisessa kulmassa, että ne tuntuvat alamahassa. Sitä paitsi viime ultrassakin se heitti kärrynpyörää ja teki vaikka mitä, enkä minä tuntenut mitään - juuri sen etuseinässä olevan istukan takia. Loppuraskauden liikeseuranta tulee varmaan olemaan sekä stressaavaa että haasteellista.
Olen ollut pahassa flunssassa muutaman päivän. Outoa kyllä, supistelut ja muut ikävät raskausvaivat ovat sinä aikana olleet tauolla, johtuen varmaan siitä, että enimmäkseen olen maannut repo rankana sängyssä. Sokereihin tauti ei onneksi ole vaikuttanut, vaikka yleensä sairaana ollessa nousevat helposti. Olen kyllä syönyt taas hyvin varovaisesti ja hiilihydraattitietoisesti, yli seitsemän arvoja ei ole tullut viikkoon.
Isäntä kertoi eilen vauvauutiset yhdelle kaverilleen, ja siltä saatu reaktio oli kyllä positiivisin tähän mennessä. Se kiljui ja nauroi ja varmaan veti voitontanssiakin - vaikea sanoa, kun informaatio välittyi puhelimen kautta. Tyyppi on vielä miespuolinen, mikä on jotenkin liikuttavaa. Ihana. Ylipäätään reaktiot ympärillämme ovat olleet positiivisia, vaikka joistain ihmisistä on kyllä selvästi huokunut tietynlainen varovaisuus ja ehkä jopa pelkokin sen suhteen, miten tämä tulee menemään. Se on vain luonnollista, pelkäähän tässä itsekin. Tuon eilisen tyypin reaktio oli kyllä liikuttavan alkukantaisen yltiöpositiivinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti