23+6

Jotenkin on viime päivinä pyörinyt mielessä enemmän ensimmäinen raskaus (siis oikeasti järjestyksessä toinen), kuin tämä tämänhetkinen. Tämän kanssa on mennyt muutaman päivän oikein hyvin, mitä nyt supistusten hellittäessä toinen lonkka on alkanut vihoitella. Aina jotain, vanhalla kääkällä.

Nämä raskaudet ovat niin kovin erilaisia, vaikka niissä yhteisiä piirteitä onkin. Pari esimerkkiä:

Viimeksi raskausmaha oli pienen pieni ja piiloutui omien mahaläskieni alle lähes viime metreille asti. Minusta on valokuva kummipoikani ristiäisissä vajaa kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, eikä siitä juuri näe, että odotan vauvaa. Nyt ei mennyt kuin korkeintaan viikolle 7 - kyllä, rv 7 - kun raskausmaha pomppasi eteen ja omat läskit sen yläpuolelle. Olen kulkenut kohta viisi kuukautta sen näköisenä, että olen lähdössä synnyttämään hetkenä minä hyvänsä.

Tässä raskaudessa minulla ei ole ollut mitään mielitekoja. (Punaviiniä tekee usein mieli, mutta sitäkin vain siksi, että katselen liikaa Game of Thronesia, missä joku koko ajan sitä lipittää.) Viimeksi järsin raakaa kalaa (graavisuolattua lohta) suoraan paketista kuin henkeni riippuisi sen saannista - ennen kuin minua informoitiin siitä, että se on ehdottomasti kiellettyjen ruoka-aineiden listalla. Näköjään aina tekee mieli jotain haitallista. Punaviiniin en ole vielä sortunut. (Paitsi alkoholittomaan, en suosittele kenellekään.)

Viime raskaudessa kärsin valtavista ateroomista. (En suosittele klikkaamaan linkkiä auki, mikäli ei halua melko iljettäviä mielikuvia.) Tällä kertaa on ilmestynyt pari säälittävää finniä, muuten ihoni on kuin lapsen peppu.

Kaikkein merkittävin ero näiden raskauksien välillä on se, että nyt tiedän hedelmöittymishetken 24 h tarkkuudella. Viimeksi esikoisen laskettu aika arvioitiin ultralla. Hedelmöittymisajankohdasta ei ollut mitään tietoa, minulla ei ollut ollut kuukautisia koko sinä kesänä, jolloin tämä iloinen perhetapahtuma sai alkajaisensa. Ja taisipa käydä niin, että laskettu aika arvioitiin pieleen erään yllättävän ultrissa näkymättömän seikan vuoksi, näin olen omassa pienessä pääkopassani päätellyt. Esikoisella on nimittäin Downin syndrooma, mikä yleensä tarkoittaa pientä syntymäpainoa ja kasvun viivästymää jo kohdussa ollessa. Tästä ei ollut tietenkään tietoa, koska en ehtinyt mihinkään niskaturvotusultriin tahi muihin testeihin. Ensimmäinen ultra tehtiin pitkästi viikon 20 jälkeen ja sen mukaan arvioitiin laskettu aika. Tuon arvion mukaan esikoinen syntyi rv 37+5, painaen 3010 g ja ollen 47 cm pitkä. Näin ollen sen koko laskettuna aikana ulos tullessa olisi pitänyt olla noin 3 400 g ja 50 cm. Aika iso Down-lapseksi siis. Luulen, että oikeasti synnytys tapahtui lähempänä oikeaa ja todellista laskettua aikaa, ehkä jopa 39+ viikolla.

Se ero, mitä toivon todella paljon tämän ja edellisen raskauden välille, on synnytysajankohta. Tämä ei saa mennä noin lähelle laskettua aikaa. Toivon todella, että Santeri Alkio ulostautuu jo tämän vuoden puolella. (Ei nyt liian aikaisinkaan tietenkään, mutta siinä juuri ennen vuoden vaihdetta. Kuulitko? Kiitos.)