Esikoinen yrittää aloitella tarhaelämää kuuden viikon flunssaputken jälkeen ja me olemme Santeri Alkion kanssa täällä ihan kahdestaan. Yritän selvitellä vielä muutamia juttuja äitiysrahaan liittyen (mm. omaishoitajuus ja satunnainen palkkatyö), jos saisin sitten vihdoin sitäkin haettua. (Viimeinen mahdollisuus ensi viikon keskiviikkona, silloin on tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan.) En onneksi jätä ikinä mitään viime tippaan. (=En saisi ikinä mitään tehtyä, ellei "viime tippaa" olisi olemassa.)
Aika mojovia supistuksia on taas ilmaantunut, tänään varsinkin. Kohtuullisen supistusvapaasti ehdin elää sellaisen kolme, melkein neljäkin viikkoa niiden pahimpien helpotettua tuossa 26 viikon tienoilla, aivan niin kuin se yksi lääkäri ennustikin. Nyt olen salaa hiukan iloinen supistuksista. Toivon, että ne alkaisivat jo vaikuttaa paikkoihinkin. (Viimeksi äitipolilla paikat olivat edelleen "pehmenneet", ei mitään muuta. Tilanne on pysynyt samana siis sieltä 19+ viikosta asti, jolloin jouduin niiden selkäsupistusten takia käymään näytilläkin.) Ollaan kuitenkin jo aika pitkällä ja Santeri Alkiolla olisi jo varsin hyvät mahdollisuudet - jo nyt, saati muutaman viikon päästä - kohdun ulkopuolella. Kun taas kohdun sisäpuolisista mahdollisuuksista ei voi enää kauaa olla yhtään varma. (Ja tästäkin sitten pitää soimata itseään, että toivoo lapsensa syntyvän keskosena. Mutta mieluummin keskosena ja hengissä, kuin se toinen vaihtoehto, sanokaa mitä sanotte.) Sokerit kapinoivat pahemmin kuin koskaan, ja pitkävaikutteisen insuliinin annokset olen joutunut nostamaan jo 14 illalla ja 12 aamulla, vaikka minulla on myös se tablettilääkitys. Ja silti tänä aamuna oli taas paastoarvo koholla - jos huomenna on sama juttu, nostan taas annosta. Kyllä siitä vauvasta melkoinen jätti tällä menolla saadaan, siitä ei ole epäilystäkään. (En usko sitäkään väitettä, ettei jo pelkkä insuliinihoito kasvattaisi vauvaa. Miksi se makrosomian riski on todettu kohonneeksi sitten esim. insuliinihoitoisilla raskausdiabeetikoilla mutta ei ruokavaliohoitoisilla? Muokkaus: Jos siis molemmilla esimerkkitapauksilla on sokeritasapaino kunnossa. ) Plääh.
Nauratti, kun viikonloppuna kuunneltiin "molempien lasten" kanssa Iron Maidenia. Kumpikin oli innoissaan, esikoinen roikkui naama läppärissä ja mahassa kävi hillunta. Hyvä musiikkimaku niillä on, kummallakin.
Onnittelut 30 viikon täyttymisestä! (Naputtelen tässä yksikätisesti, Muikku kiemurtelee toisella käsivarrella).
VastaaPoista:) Iron Maiden, peukkuja sille.
Pään koosta ja painoarviosta tsemppaisin, että no panic. Meillä painoarviossa viikolla 34+0 ultraava lääkäri puuskahti " onkos sun viikot lasketu ihan oikein kun saan tässä sikiön pään kooksi viikot 38" -ja säntäsi uudelleen pöydän ääreen tihrustamaan neuvolakorttia. Voit arvata, että hermostuimme miehen kanssa "hieman", mikään selittely/rauhoittelu jälkeenpäin ei korjanut vaikutelmaa kokonaan. Reisiluun pituus vastasi meillä viikkoja...
Minäkin googlasin kotona hydrokefalian ja tein jonkunverran muitakin paniikkihakuja. Painoarvio syntymäpainolle täysiaikaisena oli tässä ensimmäisessä ultrassa yli 4100g. Koska edelliset muksut ovat olleet molemmat 3,5kg ja ensimmäoinen autettiin imukupilla ulos (olen kohtalaisen pienikokoinen, 160cm) epäilin jo että en saa tätä punnerrettua uloskaan.
Pääsin neuvolan kautta uuteen painoarvioon viikolla 38. Syntymäpainoksi (vko40) arvioitiin tuolloin 3650g. Lääkäri totesi tuolloin huolilleni vain napakasti, että pienestä päästä on syytä olla enemmän huolissaan kuin isosta. Viikolla 40 kolmas painoarvio oli 4200g. Aikamoinen ero siis toisella arviolla ja kahdella muulla.
Syntyessään poika oli "vain" 4050g (hyvä keskiarvo kolmesta mittauksesta) ja niin leveäharteinen, että jos pää olisi ollut pienempi, olisi varmaan tullut ongelmia. Nyt hän jäi hartioistaan kiinni vain hiukan, mutta punnersin hänet helposti ulos :D. Ruumiinrakenne Muikulla on siis valmiiksi kuin Chopper-ohjelman jässiköillä ;).
Tsemppiä kovasti! Tiedän, että loppua kohden jännitys tiivistyy. Iso halaus! Iso pää on siis ehdottomasti vain hyvä asia :)
P.S. Tämä iso poika on muuten kaikista helpoin kolmesta muksustamme. Varmaan johtuen suuresta massasta, yöllä ei tarvitse syödä koko ajan ja äitikin on saanut unta ruhtinaallisesti.
Ihana kuulla sinusta, Laura! Monen monituista kertaa olen miettinyt, että mitä teille kuuluu ja kuinka vauva-arki on lähtenyt sujumaan. Ja itse asiassa ajattelin silloinkin sinua, kun murehdin tuota pään kokoa - muistin lukeneeni, että teillä oli pää arvioitu varsin kookkaaksi ja todettu, että se on hyvä asia. :) Ja niinhän se sitten olikin! Onneksi jässikällä oli sen kokoinen pää, mikä on, koska niin kuin sanoit, äärimmäisen vaikeaahan se ulospunnaus muuten olisi ollut. Ja tuo ruhtinaallinen uni kuulostaa taivaalliselta...
PoistaKyllä nuo painoarviot ovat melkoista salatiedettä. Huolestuttaa tietenkin se, että miten paljon niihin voi luottaa. Eniten huolestuttaa se, että mitä jos ne heittävät alaspäin ja niiden mukaan sitten tehdään vääriä päätöksiä, esim. juuri se, ettei niitä lapsivesipunktioita kohdallani "tarvita". Eikä millään kehtaisi alkaa jankuttamaan juuri mitanneelle lääkärille, että "kuules nyt, minä viis veisaan sun tekemistä painoarvioista, että määrääs nyt vaan se punktio!"
Sä olet aikalailla samanpituinen kuin minä, ja uskonpa olevani "hiukan" rotevampi, joten luulen, että mäkin saisin tuollaisen nelikiloisen jässikän puskettua ulos. (Muuten, aplodit siitä ja hyvinansaitut sellaiset!) Viimeksi esikoisesta lekuri tuumi, että kyllä täältä mahtuisi paljon isompikin tulemaan, mutta Pätkä kyllä olikin pikkiriikkinen.
Viimeaikoina olen tarkistellut säännöllisesti, onko kuulumisia Santeri Alkiosta ja susta itsestäsi.
VastaaPoistaEn nyt kommentoi asiantuntematomasti mitään, mulla kun ei ollut näitä diabeteshaittoja kummassakaan raskaudessa.
Nojaisin kyllä vahvasti yllä olevan Lauran kirjoitukseen.
Sinniä sinne kumminkin vielä muutamaksi viikoksi. Jospa sinä aikana pääsisi esikoinen tarharytmiin kiinni, voisit sitten paremmin keskittyä Saterin hautomiseen.
Mutta eihän täällä kommentoimiseen - saati nyt sitten kirjoittamiseen - tarvita minkäänlaista asiantuntemusta. (Mistä ihmeestä sulle on voinut tulla se käsitys? :D) Mua ei ainakaan yhtään estä esittämästä valaistuneita mielipiteitä se, että olen ollut diabeetikko alle kaksi vuotta ja insuliinihoitoinen diabeetikko vasta tämän raskauden ajan. (Niin, ja viime raskauden noin kaksi viimeistä kuukautta.) Ei tänne esim. kukaan googlellakaan löydä (olen yrittänyt laittaa asetukset niin), joten aivan rauhassa voi spekuloida asioilla. :)
PoistaTuo esikoisen tarharytmi on kaksipiippuinen asia. Toisaalta saan levättyä ja "haudottua" sen ajan mitä se on siellä tarhassa, mutta toisaalta taas roudaus tarhaan ja takaisin aiheuttaa niitä (varsin mojovia) supistuksia. Muutin niiden suhteen mieleni, kun tänään tuli kivuliaitakin - en kaipaa vielä ihan tällaista mittakaavaa niille. :/
Sitten vaan aikakoneella sellaiseen vaiheeseen, jossa Santeri on kypsä astumaan estraadille.
PoistaSeuraava asetus kohtaan, jossa esikoinen on jossain johonkin sopivassa rytmissä.
Kolmas vaikka siihen, jossa auvoinen vauva-arki sujuu leppoisasti.
Jos joku näistä menee hutiin, eikun uusi aika-asetus käyttöön. Kun kerran naisena voi ja täytyy mielipidettään asiassa kuin asiassa muttaa;)
Paukuttelin tossa välillä jutuntynkää yhdestä asiantutijuudesta, sieltä se luulo tänne kirjoittamiseenkin vissiin lipsahti.
Sellaisen aikakoneen kun löytäisikin. :) Nyt ei millään malttaisi odottaa näitä jäljellä olevia viikkoja, vaikka tietää, ettei se elämä ainakaan helpota sitten kahden jälkeläisen kanssa touhutessa. :)
PoistaNo,kyllä tuo lapsen koko nyt on pienin ongelmistasi! Mutta huono sokeritasapainosi yhdistettynä keskosuuteen on todennäköisesti viikkoihinsa nähdenkin epäkypsä ja huonokeuhkoinen vauva niin että älä ihmeessä nyt ainakaan keskossynnytystä siellä toivo! Vielä 36-viikkoisetkin insuliinidiabeetikon lapset ovat usein kypsymättömiä keuhkojensa suhteen,huonosti syöviä,sokerit matalat jne.Monesti eivät vielä pärjää vierihoidossa vaan tarvitsevat tehostettua hoitoa/tarkkailua. Jotain häikkää sun syömisissäsi ja insuliineissasi on nyt! Hoida se puoli kuntoon niin lapsikin voi hyvin! hoitaja keskolasta
VastaaPoistaSokeritasapainon ei pitäisi olla "huono", pitkäaikaisverensokerini on 5. Diabeteslääkärin sanoin "erinomainen". Viimeisen kaksi viikkoa vain on jostain syystä sokeritasapainon säilyttäminen ollut hyvin paljon vaikeampaa kuin aiemmin tässä raskaudessa ja esim. insuliinimääriä on joutunut lisäämään kovalla kädellä. Ruokavalio ei ole muuttunut, se on käyty läpi ravitsemusterapeutin kanssa, joka oli sitä mieltä ettei ainakaan vähempää pitäisi syödä. Minulla on säännölliset ruoka-ajat, syön terveellisesti. Se että tuskailen asiasta, johtuu ennen kaikkea turhautumisesta siihen että homma on niin vaikea pitää käsissä ja varsinkin parina viime viikkona omilla tekemisillä on ollut hyvin vähän vaikutusta asiaan. Se ilmenee esim siten, että ruokailun jälkeen verensokeri jää ylös liian pitkäksi aikaa (viitearvoissa kuitenkin pysyen) ja sitten kuljen nälissäni ja vihaisena pitkin taloa kun ei voikaan syödä normaalina aikana. Olo on kuin verensokeri olisi alhaalla, vaikkei ole ja nälkä on kauhea. Olen kuitenkin iloinen, että mielestäsi vauvan suuri koko on ongelmistani pienin. Ammattisi arvaakin kommenttisi sisällöstä, josta käy selvästi ilmi vakaa uskomus siihen, että jos vauva voi huonosti, se on automaattisesti äidin vika. Tässä nyt on kuitenkin yritetty tehdä parhaansa, niin kuin uskon useimpien odottavien äitien tekevän, jotka diabeteksen kanssa painivat.
PoistaDiabeetikkojen lapset joutuvat usein syntymään keskosina juuri suuren koon vuoksi, joten ei se mikään kovin pieni ongelma ole. Makrosomia myös lisää kohtukuoleman riskiä. Minusta on kuitenkin parempi olla kohdusta ulkona ja teidän kaltaisten "empaattisten" ammattilaisten hyvässä hoidossa, kuin kärsiä ehkä fataalista hapenpuutteesta kohdussa.
Faktat on faktaa,mutta sulla on ilmeisesti ihan oma lääketieteen opuksesi etkä kaipaa neuvoja keltään! Yhdyn mielipiteissäni keskolan hoitajaan.
VastaaPoistaHyvät neuvot on aina tervetulleita. Siis "hyvät".
VastaaPoistaMulle jäi vähän epäselväksi, mikä se keskolan hoitajan (=sinun?) mielipide oli... Sekö, että ruokavaliossa ja inskoissa on vikaa? Vai tuo kaikki itsestäänselvyys, mitä se (=sinä?) luetteli huonosta syömisestä, matalista sokereista, kehittymättömistä keuhkoista, tehohoidon tarve? Esikoiselta löytyi nuo kaikki, sokerit oli silloinkin kunnossa. Onko neuvoja tällaiseen tilanteeseen?
Näemmä selvästi ei ole neuvoja, paremmintietämistä vaan. Voi millaisia kommentteja joudut kestämään! Tsemppiä!
VastaaPoistaNo joo, meitä on moneksi. Onneksi olen äärimmäisen joviaali ja hitaasti provosoituva persoonaltani... ;)
Poista