30+1

- Nuuskamuikkunen, miten sinä tiedät asioista niin paljon enemmän kuin Piisamirotta?
- Noo, hän asuu kolossaan ja lukee kirjoja, mutta minä kuljeskelen siellä sun täällä ja juttelen ihmisten kanssa.

Heti tuli aamusta inspiraatio päivitykseen, kun herätessäni sain lukea Ano Nyymin jättämän kommentin edelliseen kirjoitukseeni. Älkää käsittäkö väärin, rakastan kaikkia kommentteja, arvostan niistä joka ikistä, oli se sitten vaivauduttu jättämään positiivisessa tai silkassa vittuilumielessä, mutta sellaisen pyynnön jos saisin esittää, että syvällisempiä totuuksia lauottaessa luettaisiin blogia yhtä kirjoitusta pidemmälle. (Ja toisaalta, vaikka minä arvostan myös vittuilua, kannattaa miettiä omalla kohdallaan, mitä vittuilukommentin jättäminen herkillä olevan odottavan äidin blogiin kertoo ihan omasta itsestä. Että onko se "sellainen itse" sellainen itse, josta voi olla ylpeä ja jota tykkää katsella peilistä.) Edellisessä kirjoituksessa voivottelin verensokereita, josta Ano Nyymi loihe lausumaan johtopäätöksen, että "jotain vikaa on nyt syömisissä ja insuliineissa", että "vauvan suuri koko on ongelmistani pienin" (ja suurin on?) ja että minun olisi syytä "hoitaa se puoli kuntoon, niin lapsikin voi hyvin". Blogia pidempään lukeneethan tietävät, että tasapainossa ollaan ja "kuntoonhoitamista" on hyvin vähän. Jos joku haluaa todisteita, voin kyllä valokuvata verensokeriseurantavihkoni tähän niiden parin viimeisen vaikeankin viikon ajalta. Ja jos luulette, että fuskaan arvojen ylösmerkinnöissä, voin kuvata tulosteen labrakertymästä. (Pitkäaikaissokerissa ei voi huijata.)

No asiaan viimein. Ylläoleva vapaa lainaus on elokuvasta Muumipeikko ja pyrstötähti ja se on pyörinyt mielessäni jo useamman viikon ajan. Nimittäin olen miettinyt täällä ja muualla käytyjen keskustelujen takia usein sitä, miten paljon (tämä on siis kysymys "Miten paljon?", ei ihaillen lausuttu "oh, miten paljon") terveydenhuollon ammattilaiset, sellaiset joiden kanssa minä joudun tämän raskauteni kanssa tekemisiin, oikeasti tietävät diabeteksen ja raskauden yhdistelmästä. Joskus tuntuu, että hekin asuvat kolossaan ja lukevat kirjoja, eivätkä (oikeasti) juttele ihmisten kanssa. Tai jos juttelevat, niin eivät kuule mitään, koska kirjoissa lukee eri tavalla.

Kaikkein paras ja tiivistetyin esimerkki tästä on käsitys, että jos sokerit on kunnossa, vauva ei kasva isoksi eikä sillä ole ongelmia. (Ergo, jos vauva kasvaa isoksi ja sillä on ongelmia, sokeritasapaino on ollut huono ja äiti ei ole hoitanut diabetesta.) Esimerkiksi diabeteshoitajan käynnillä tämä tuli taas kerran ilmi. Halusin purkaa huoltani diabeettikkona vauvan odottamisesta, ja ajattelin, että tässä on nyt sellainen ihminen, joka tietää "asioista paljon enemmän kuin Piisamirotta". Kerroin huoleni siitä, että diabeetikkoäideillä esiintyy hirvittävän paljon makrosomiaa ja tiedän useita äitejä, joilla on ollut esimerkillinen hoitotasapaino koko raskauden ajan - silti on tullut isokokoinen lapsi, silti on usein jouduttu sektioon, silti on usein jouduttu ennen aikaiseen synnytykseen, silti on usein ollut muitakin ongelmia. Tiedättekö, mitä diabeteshoitaja sanoi? Hän sanoi: "Ei niillä varmaankaan ole oikeasti ollut hyvä hoitotasapaino. Ihmiset on niin erilaisia, joku pitää hyvänä yhtä ja toinen toista." Meinasin pudota siitä penkiltä - miten hyvä sokeritasapaino on mitään muuta kuin yksiselitteinen? Se mitataan numeroin. Sille on määritelty raja-arvot. Kaikki on mitattavissa objektiivisesti, ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen subjektiivisen käsityksen mukaan siitä, mikä on "hyvä tasapaino" ja mikä on "huono".

Mutta tuo diabeteshoitaja on juuri sellainen esimerkki Piisamirotasta, joka on lukenut kirjastaan, että jos sokeritasapaino on hyvä, vauvalla ei ole ongelmia. Ja jollaisia terveydenhuollossa vilisee pilvin pimein. Pitäisi suhtautua kaiketi niin, että tuollainen luottamus potilaan (anteeksi, odottavan äidin) omnipotenssiin on liikuttavaa, mutta oikeastihan se on lähinnä pelottavaa. "Hoida se puoli kuntoon, niin vauvakin voi hyvin". Näinhän se menee. Paitsi ettei läheskään aina mene. Sen tietävät ne, jotka kiertelevät siellä ja täällä ja juttelevat ihmisten kanssa, sen sijaan, että asuisivat kolossaan ja lukisivat kirjojaan.