18+1

Esikoinen on tarhassa ja pitäisi kirjoittaa opinnäytetyötä, mutta en vain kerta kaikkiaan pysty siihen nyt keskittymään. Sen sijaan kirjoitan tätä, vaikka harvemmatkin päivitykset varmaan riittäisivät. Ei täällä kuitenkaan päivittäin mitään maata mullistavaa tapahdu. Raskaus vain pyörii päällimmäisenä mielessä ja siitä tekee mieli kirjoittaa.

Tunnen taas liikkeitä varsin selvästi, ne alkoivat tuntua potkuina perjantaiyönä siellä sairaalan epämukavalla sängyllä maatessa ja siitä lähtien ne ovat tuntuneet ihan helposti, oli se istukka nyt sitten siinä etuseinämässä tai ei. Se tuntuu mukavalta ja huojentaa mieltä, vaikka samalla siitä tulee jotenkin surumielinen olo: Kauanko niitä vielä tuntuu? Eipä tiedä se ressukka noin potkiessaan, että sillä saattaa kohta olla tosi tukalat oltavat, jos se lapsivesi on todella vähenemässä. Mitä konkreettisemmin tyyppi muistuttaa olemassaolostaan, sitä vaikeampi on enää ajatella, että "kävi miten kävi, otetaan kaikki vastaan". Ei se enää ole ollenkaan sama. Eikä tietysti ole koskaan ollutkaan, mutta panokset kasvavat koko ajan ja mahdollinen menetys tuntuu sitä pahemmalta, mitä pidemmälle päästään.

Neuvolatäti soitti tänään, pääsen ylimääräiseen ultraan (kuinkakohan monenteen?) ensi tiistaina.

Laskettuun aikaan on tänään tasan viisi kuukautta. Aivan helvetin pitkä aika.