Varoitus: Tänään uin syvissä vesissä.
Tämän päivän olotila on vanha tuttu edellisestä raskaudesta. Silloin pidin sitä äidinvaistona, nyt haluan pitää sitä tuloksena yhtälöstä raskaushormonit + v*tun netti, ja itselle tehdyt, mutta petetyt lupaukset olla surffaamatta siellä.
Pään sisällä on pikimustaa. Ei toivonpilkahdustakaan siitä, että tässä olisi onnellinen loppu. Päässä kummittelevat tarinat fataaleista kromosomihäiriöistä, veritulpista, listeriabakteereista, kätkytkuolemista kohdussa, sairaalabakteereista, ryssityistä synnytyksistä, vihreästä lapsivedestä ja hoitohenkilökunnan kykenemättömyydestä reagoida siihen, napanuorasta kaulan ympärillä, ihan mistä vaan.
Tuntuu siltä, että me emme ole ansainneet onnellista loppua, kun eivät sitä saaneet sellaisetkaan, jotka ovat nuoria ja perusterveitä, sellaiset, jotka ymmärtäisivät olla yrittämättä lapsentekoa tässä iässä ja tällä terveyshistorialla. (No, ei tässä olla yritetty mekään - tämäkin raskaus, aivan kuin edellinenkin, oli tervetullut vahinko ja seurausta siitä, ettei yhdeksän vuoden + neljän vuoden lapsettomuuden jälkeen tule mieleen, että mummo-vaari-iässä jotain ehkäisyä enää tarvittaisiin.)
Teen kovasti töitä päästäkseni takaisin alkuraskauden mielentilaan. Sinne, missä nautin vapaasta pudotuksesta, ja missä minulle riitti toivo siitä, että varjo aukeaa.
Toivottavasti taas huomenna aurinko paistaa sinnekin! Mitään kovin hyödyllistä en osaa sanoa, mutta koetan laittaa kovasti positiivista energiaa tulemaan sinnepäin.
VastaaPoistaIhanasti sanottu, kiitos. :) Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki raskausoireet on päässä ja tässä ollaan täysin hormoonien armoilla. Mutta tänään ne näyttävät kohtelevan minua vähän armollisemmin. :D
Poista