17+0

Tänään paistaa aurinko, ja täytyy kirjoittaa taas, ettei blogi kävisi liian raskaaksi (nimestään huolimatta). Fiilis on oikein hyvä ja aurinkoinen. Muistelen taannoin toivoneeni, että "olisin aina tällainen" (viitaten alkuraskauden olotilaan). Sellaisena itselleni outona positiivarina ja aikaansaavana riuskana emäntänä olisikin tietysti ollut hauska jatkaa, mutta kyllä tilanne on selvästi muuttumassa, niin kuin viime päivinä on käynyt ilmi. Jahka tähän vielä löydään supistelut (viimeistään viikolta 22, veikkaan ma, jos entiset paikkansa pitää), liitoskivut ynnä muut hauskuudet, niin tänne tulee muutaman viikon päästä niin raskasta tekstiä, ettei sitä jaksa lukea enää kukaan. Juuri nyt on kuitenkin hyvä hetki.

Jotkut odottajat sanovat, että raskaus menee arjen ohella niin, ettei sitä huomaakaan. Minulla on kaksijakoinen raskaus. Yhtäältä en hetkeksikään voi unohtaa olevani raskaana, jatkuva verensokeriseuranta, ruokavalion vahtiminen ja insuliinipistokset aamuin illoin muistuttavat poikkeavasta olotilasta. Toisaalta, kun niitä oireita ei ole, saatan epähuomiossa nostella +20 kg vahvistimia auton perälle, kantaa yhteensä 15 kg instrumentteja, päästää epähuomiossa esikoisen (17 kg) hyökkäämään mahan päälle (viimeksi eilen se pääsi yllättämään unenpöpperöisen äitinsä) enkä muista aina varoa sen mustekalanlonkeromaisia ylä- ja alaraajoja, jotka iskevät milloin mistäkin odottamattomasta suunnasta mahaan, tumps! Ihan niin kuin Santeri Alkio ei kohtaisi ihan tarpeeksi riskejä jo ilman äidin tumpelointiakin.

No, kuten sanottu, tämä kaikki tulee varmasti muuttumaan muutaman viikon sisällä. Viimeksi olin (muistaakseni jo ennen rv 30) niin kipeä ja supistelevainen, että korttelin kiertäminen kävellen oli minulle kirjaimellisesti liikaa. Joten nautitaan tästä oireettomuudesta niin kauan kuin sitä kestää. (Ja yritetään muistaa olla nostelematta juttuja.)