36+4

Onkohan minun elimistöni jotenkin poikkeuksellisen vastaanottavainen tämän verenpainelääkkeen  (Albetol) ainesosille? Googlailin valmistetta eilen ja ainakin keskustelupalstat tiesivät kertoa, ettei se kaikilla edes ole tehonnut vaikka annostus olisi ollut paljon suurempikin kuin minulla. Sivuvaikutuksista ei puhuttu juuri missään. Minulla verenpaine laski ensimmäisestä napista ja eilinen oli sivuvaikutuksineen aivan hirvittävä. Jopa sellaiset sivuvaikutukset, joiden mainittiin ilmenevän yhdellä kymmenestä tuhannesta oli helposti tunnistettavissa oirelistalta ("vapina raskaanaolevilla naisilla"). Mielenkiinnolla odotan, mitä mahdollisesti vielä on tulossa. Mietin, että voisikohan annostusta hieman pienentää... Oireet ovat kyllä helpottaneet eilisestä huomattavasti. Ja olo on suorastaan hyvinvoiva, paineet pysyvät siististi ihannealueella.

Jotenkin sitä turtui siihen ähinään ja puhinaan ja huminaan päässä ynnä turvotukseen, ajatteli vain, että kai sitä näillä viikoilla jo kuuluukin ähistä ja puhista ja humista ja olla turvoksissa. Ja sitten kun se kaikki yhtäkkiä loppuu, niin vasta huomaa, miten epänormaali olotila se on. Mietin sitäkin, että jos se ultrassa saatu mittaustulos pitikin lähimain paikkansa (kasvua vain 100 g viimeisen viikon aikana) ja istukka on alkanut sanoa jo sopimusta irti, niin eikö se sellainenkin liity liian korkeaan verenpaineeseen? Olisiko se lääke pitänyt aloittaa jo aikaisemmin? Jotenkin tuntuu siltäkin kuin Santeri Alkio olisi ollut selvästi vilkkaampi nämä pari viimeisintä päivää.

Verensokerit ovat taas sekaisin kuin seinäkello. Ajattelin ensin, että sekin johtuu lääkkeestä, mutta sitten tajusin, että sekoilu alkoi jo hieman ennen lääkkeen aloitusta, samana päivänä tosin. Ties monennenko kerran tämän raskauden aikana on käynyt sellainen käänne, jossa verensokerit elävät täysin omaa elämäänsä riippumatta syömisistä tai syömättä jättämisistä. Esimerkiksi eilisen päivällisen (varsin karpisti kanawokkia kermassa ja lasi laktoositonta maitoa) verensokeri pysytteli yli 5,5 pitkästi yli viisi tuntia, kun normaalisti syömisten väli saa olla korkeintaan kolme ja puoli tuntia, muuten ei hyvä heilu. Loppuajasta meinasin pyörtyä kun oli jo niin nälkä - se vain ei mitenkään heijastunut verensokereihin vaikka kaikki hypoglykemian oireet alkoivat olla jo ajankohtaisia. Voikohan minun sekopäinen elimistöni reagoida synnytyksen lähestymiseen juuri päin vastoin kuin kaikilla muilla (joilla insuliinin tarve vähenee)? Joka tapauksessa sitä insuliinia menee nyt taas kerran enemmän kuin koskaan ennen tässä raskaudessa, pistän taas aterioillekin. Sitä varten joudun lähtemään juuri nyt diabetesvälinejakeluun hakemaan lisää neuloja, koska olin laskenut pärjääväni kahdella per päivä yli joulun pyhien. Eikä sitä tule nyt tapahtumaan.

36+3

Kahden tabletin verran verenpainelääkitystä takana. Kyllä se jotain tehoaa. Olo on samalla kertaa hontelo ja heikko ja kuitenkin jo nyt, näin vähän ajan jälkeen parempi kuin kahteen viikkoon. Ihan niin kuin turvotus olisi laskemaan päin - tunto on palautumassa nilkkoihin. Samalla kuitenkin huimaa pystyssä ollessa ja kädet tärisevät, pyörryttääkin ja päätä särkee. Äitipolille soitin tietenkin jo aamulla, hoitaja sanoi että lääke aiheuttaa alussa päänsärkyä. Verenpaineeseen se tuntuu tehoavan, se on pysynyt siisteissä 115/80 lukemissa. Tosin olen lähinnä maannut (koska pyörrytys ja päänsärky).

Äitini kipaisi puolestani niitä proteiiniliuskoja neuvolasta (ja on tehnyt tänään kaiken muunkin). Aamupissalle eivät ehtineet, mutta äsken mittasin muutaman tunnin pidättelyn tulosta. Ei se tikku kyllä aivan täysin keltaista (negatiivista) näyttänyt jos nyt ei vihreääkään (yhtä plussaa). Se oli jotain siltä väliltä, oman tulkintani mukaan kuitenkin lähempänä negatiivista kuin plussaa. Ärsyttävä tulkinnanvara. Siihen pitäisi tulla selkeillä matemaattisilla merkeillä joko plussaa tai miinusta. Ehkä tuo nyt oli sellainen "heikko plussa" joka vilahtelee neuvolakortissani silloin tällöin.

Saapa nähdä, miten tässä käy. Juuri nyt olen aivan toimeton raato.  Se voi yhtä hyvin johtua itse taudista tai lääkkeestä, jolla sitä hoidetaan.

36+2

Taas eri lääkäri, se erikoistuva tällä kertaa. Mittaustulos epäilyttävä, vähintäänkin. Sen mukaan S. Alkio olisi kasvanut vain 100 g viikossa ja olisi edelleen reilusti alle kolmekiloinen. Enpä usko...

Mutta se ei nyt ole se suurin ongelma (eikä se mikään ongelma olekaan - pienempi kasvu, hyvä kasvu tässä tapauksessa) vaan suurempi ongelma on minun verenpaineeni (alapaine yli 100) ja turvotukseni (+1,5 kg/vko oman vaa'an mukaan). Sain verenpainelääkityksen ja käskyn hakea neuvolasta liuskoja proteiinin mittaamiseen aamuvirtsasta. Maanantaina on soittoaika äitipolille ja ilmeisesti jossain verikokeissakin pitäisi käydä. Ensi perjantaina sitten, jos tilanne ei pahene, olisi taas kontrolli. Mutta raskausmyrkytystä tässä nyt tällä kertaa siis odotellaan.

En osaa vielä itse stressata koska minulla ei ole asiasta aiempaa kokemusta, eikä mitään käsitystä miten inhottavaksi olo ja/tai asioiden kulku voi mennä. Jotenkin ajattelen vain, että onko sillä oikeasti kovin suurta väliä, tuleeko käynnistys ajankohtaiseksi vähän aikaisemmin vai vähän myöhemmin.

Mutta kahtellaan.

Muokkaus: Santeri voi hyvin ja oli reipas. Istukassa näkyy jo vähän kalkkeutumista mutta virtaukset olivat normaalit. Kohdunsuulla ei mitään uusia muutoksia.

36+0

Täällä edelleen, yhdessä kasassa. Ei mitään raportoitavaa, supistukset ovat hellittäneet ja muuttuneet ihan tavallisiksi harjoitussellaisiksi. Toki tilanne voi taas muuttua keskiviikkona, jos (kun) silloin vuorossa oleva lääkäri haluaa tutkia kohdunsuun tilanteen. Juuri tällä hetkellä uskon taas vahvasti, että käynnistäähän tämä pitää. (Ja keskiviikkoiltana todennäköisesti makaan taas sängyssä supistusten kourissa, puristan kännykkää synnärin numero valmiina näytöllä ja olen vakuuttunut siitä, että lapsi syntyy millä hetkellä hyvänsä.)

Suurin uutisoitava asia lienee se, että lauantaina tuli verensokerirajan Ylitys. Päivä meni päivystyksessä esikoisen kanssa ja nälkä oli sen jälkeen sitä luokkaa, että piti saada äkkiä jotain. Se "jotain" oli sitten Mäkkäriateria, jolle pistin törkeän määrän insuliinia (en edes kehtaa sanoa, kuinka paljon), niin että varmasti riittää. No, ei riittänyt - verensokeri nousi 8,2:een kun se raja on 7,6 (Tri Sokerin mukaan. Tri Nietoksen ja diabeteslääkärin mukaan se on 7,8 ja 7,5 Tri Haitulan* mukaan. Ehkä ne pääsee jonain päivänä vielä yhteisymmärrykseen edes yhden ja saman sairaalan sisällä, mikä se raja oikeasti on.) Niin että kyrsiihän se. Jos insuliinin tarve todella alkaa dramaattisesti vähentyä kaksi viikkoa ennen synnytystä, niin kuin sanotaan, niin minun kohdallani synnytys on vielä hyvin, hyvin kaukana.

Nyt alkaa varmaan olla sellainen tilanne, ettei mahassani ole aikaisemmin ollut näin suurta vauvaa. Esikoinen syntyi kolmen kilon ja kymmenen gramman painoisena ja eiköhän Santeri Alkio ala olla jo tuon rajan ylittänyt, varmasti jo ultrassakin tehtävien painoarvioiden mukaan.


* "... joka oli pienempi kuin pieni, joka oli pikkuruinen tylleryinen, aivan mahdottoman pieni" - siis se viime kerralla lekurina toiminut, pikkiriikkinen naisihminen.

35+3

Eilen illalla oli ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa aivan tosissaan päässä sellainen epäilys, että näinköhän tästä tulee lähtö synnytyslaitokselle. Vaikka on supistellut ennenkin ja tähänkin asti, niin nuo eiliset supistukset olivat kyllä jo ihan eri maata - enimmäkseen alaselässä tuntuvia, selvästi voimakkaampia kuin tähän astiset, tähän astiset ovat olleet noihin verrattuna ehkä kymmenesosan luokkaa ja jopa vähän kipeitä. Odottelin jännityksellä, että vieläkö ne siitä voimistuvat. Makoilin tunnin paikoillani ja sitten vasta ne alkoivat hellittää. Huh huh. Luulen, että sillä perinpohjaisella alatutkimuksella oli tekemistä asian kanssa. Santeri saisi vielä hetken kuitenkin pysyä sisätiloissa, vaikka ilmeisesti se siellä lähtöä tekeekin, ainakin pakkailee jo tavaroitaan. (Jos se kerran oikeasti on muka jo niin alhaallakin, että sen pää tuntuu alatutkimuksessa??!)

Tiedättekö sen "nips - poks" yhdistelmän, jolla lapsivesi menee? Olen tuntenut sellaisen "nips"in jo monesti, se "poks" on jäänyt puuttumaan. Luulen, että määrään itse itseni vuodelepoon ensi viikon loppuun saakka nyt ihan varmuuden vuoksi. Isäntä sai onneksi huomiseksi pekkasen ja äitini lupautui tulemaan ensi viikolla taas hätiin. Sittenhän se alkaa ollakin jo täysiaikainen tämä raskaus. Kun vielä pari päivää sitten oli fiilis, että helposti mennään 38 viikolle, niin nyt kyllä juuri tällä hetkellä pikkaisen epäilyttää. Voihan se tilanne tästä rauhoittua ja toivon että rauhoittuukin. Nyt tulevat supistukset ovat kyllä jo (edelleen, eilisen jälkeenkin) melkoisen mojovia. Yritä nyt, Santeri, pysyä housuissasi (tai minun housuissani, paremminkin) vielä vähän aikaa... Uskon kyllä toisaalta siihenkin, että synnytyksen ennenaikaiselle käynnistymiselle on aina jokin perusteltu luonnollinen syy. Jokin siellä on vialla, jos sieltä pitää ulos tulla ja luonto osaa huolehtia nämä asiat.

Vialla olemisesta puheen ollen, olen tietenkin nyt miettinyt ja murehtinut sitä lapsiveden suurta määrää ja tullut siihen tulokseen, että haluan kyllä toisen mielipiteen asian suhteen. Miten sitä muka voisi olla liikaa kun vauvalla on tasan sama verensokeri kuin minullakin? (Ja niin kuin kyllästymiseen asti olen jaksanut jauhaa, verensokerini ovat olleet "normaalit" viimeisen kuukauden.) Miten sitä voisi "pissattaa liikaa"? En niele tätä purematta.

Mutta nyt huilailen. Kauppareissut ja kaupungilla juoksemiset saavat jäädä ja keskityn hautomiseen.

35+2

2 790 g oli painoarvio, eli juuri alle paniikissa-pitkin-seiniä-juoksemis-rajan. Tosin kone itse tunnusti virhemarginaalin olevan 400 g, eli oikeasti paino voi olla vaikka 3 200 g. Luulen, että todellisuus on jotain välimaastoa, Tädin maanantainen "noin kolme kiloa" kokoarvio lienee aika lähellä.

Nyt oli joku aivan uusi tuttavuus lääkärinä, joka mittasi kauan ja hartaasti jokaista mittaa. Ikävämpi juttu on omasta mielestäni se, että Santeri Alkion vatsanympärys on nyt kirinyt muiden mittojen edelle tyypilliseen diabetesvauvatapaan. Kerpele. Toinen diabetesvaiva on myös ilmaantunut, lapsivettä oli "normaaliasteikon yläpäässä", eli reippaanpuoleisesti. Ja minun verensokerini ovat siis viimeksi ylittäneet sallitut rajat yli kuukausi sitten. Että se siitä potilaan omnipotenssista ja "pistä sokerit kuntoon, niin vauvakin voi hyvin"-lässytyksestä. Tai voihan se hyvin - vielä - ainakin ultrien ja käyrien mukaan - mutta ihan samat diabeetikon ongelmat siellä kohdussa muhii vaikka sikiö on kasvanut terveen ihmisen verensokeriarvoissa viimeisen kalenterikuukauden. Ja sitä ennenkin niitä ylityksiä tuli se kerta viikkoon, kaikki arvot alle 10. (Ja muutokset huonoon suuntaan ovat tapahtuneet sen terveen-ihmisen-verensokeri-kuukauden viimeisen viikon aikana.) Niin että kyrsiihän se. No, jos tässä kuitenkin päästäisiin kunnialla loppuun asti. Käydään sitten se pakollinen kiekka lastenosaston kautta, minkäs sille mahtaa. (Enkä nyt ihan oikeasti edes kuvitellutkaan, että lapsi selviäisi ilman minkäänlaisia vastasyntyneiden ongelmia yhdeksän kuukauden oleilusta diabeetikon mahassa, vaikka sokerit pysyisi kuinka hyvinä. Mutta ainahan sitä saa haaveilla.)

Tämäkin lääkäri oli käynnistyksen kannalla viikolla 38. Eli nyt toivotaan vain, ettei Tri Sokeri enää satu tielle noita aikeita torpedoimaan. Tämän lääkärin mukaan kohdunsuu olisi jo kahdelle sormelle auki. (Tosin se oli niin pieni ihminen, että sen sormiakin menee varmaan kaksi sinne mihin toisilla menee vain yksi. Viime viikolla Tri Nietos oli sitä mieltä, että yhdelle sormelle ollaan auki.) Pääasia, että jotain tapahtuu sielläkin päässä. Tämän päiväinen lääkäri sanoi, että "aukile tuntuu", se siis koski jo Santeri Alkion päätä! Jännääkin jännempää.

Seuraava kontrolli ensi viikon keskiviikkona. Minuakin käytettiin EKG-käyrässä ja jossain sydänverikokeessa, koskapa tämänhetkiseen flunssaan on liittynyt rintakipuja. Niitä veikkailtiin tosin hengityslihasperäisiksi, mutta tulipa tsekattua. Huomenna soittavat niistä tuloksista.

35+0

Tänään piti oikein asiasta tehden käydä ostamassa vauvalle kaikenlaista tarviketta. No, ei ostettu mitään. Esikoinen sen sijaan sai talvihaalarin, kypärälakin, monot, sukset, kahdet sukkahousut, kaksi yöpukua sekä collegepaidan. Niin siinä käy kun ei ole paikalla pitämässä puoliaan. (Tämä on kunkin hyvä oppia jo sikiövaiheessa.) Ihan pyhä tarkoitus oli hankkia Santeri Alkiolle sellainen päiväsängyksi muutettava sitteri, mutta niitä ei ollut siellä missä niitä piti olla ja niin sitten harhautuivat ajatukset esikoisen päivänpolttaviin tarpeisiin. Mahassa ollessa kuitenkin pärjää vielä aika vähillä vermeillä. (Tällainen nepotismi ei toistu, lupaan, vaan tästä lähin kumpikin saa roinaa ihan yhtä paljon.)

Neuvolassakin kävin, siellä kaikki hyvin. Pissat, paineet, hempat, painot, sydänäänet - kaikki ok. Täti teki taas käsikopelopainoarvion, johon jostain syystä luotan vähän paremmin kuin ultraan, koska siihen ei niin pääse vaikuttamaan sääriluun tai mahan asennot tai huonot näkyvyydet. (Sitä paitsi, Täti jää kohta eläkkeelle, joten muutaman painoarvion se on käsikopelollakin ehtinyt uransa aikana tekemään.) Sehän oli melkoinen - "noin kolme kiloa". Jos se pitäisi paikkansa, verrattuna edelliseen ultraan (joka saattoi olla alakanttiin), kasvua olisi tullut 500 g viikossa. Itse pidän nyt tulevan keskiviikon painoarvioultrassa paniikissa-pitkin-seiniä-juoksemis-rajana 2 800 g. Sen pystyy vielä juuri ja juuri järjellä käsittämään (kasvuna per viikko). Mutta onpa kyllä taas jännää.

Joskus aiemmin sanoin, ettei Santeri Alkio tunnu isolta - kyllä nykyään muuten tuntuu. Sellaista paikkaa ei mahasta löydy, jota se ei tarkalleen täytä ja johon se ei yllä. Yhtä aikaa on hengitysvaikeuksia ja pissat housussa, kun puristuksissa on sekä keuhkot että virtsarakko. Ihan tosissaan sen kasvuseurannan kanssa saa olla hemmetin tarkkana tämän loppuajan.