Minä en halua sinne ultraan.
Niin kauan kuin sitä ei tehdä, voin jatkaa tätä "meille-tulee-vauva"-leikkiä vaikka loputtomiin. (Ellei ilmene muita merkkejä siitä, että leikki kannattaisi nyt jo lopettaa.) Samanlainen ultrakammo minulla oli edellisessä raskaudessakin. Muistan 22+ viikolla tehdyn ultraäänitutkimuksen, jossa kätilö kehotti katsomaan ruudulta sikiötä, ja minä sanoin, etten halua, koska siinä on jotakin vikaa. (Ei ruudussa, vaan sikiössä). Nyt pelkään, ettei siellä ole enää ketään hengissä. Että kätilö esittää pahoittelut ja minä lähden itkien kotiin. Ja se siitä vauvaleikistä.
En tosiaan tiedä, olenko taas oikeassa vai onko tämä järjetöntä hermoilua. Oikeastaan sillä ei pitäisi olla väliä, koska olen suhtautunut tähän raskauteen koko ajan mitä tiukimmalla realismilla ja yrittänyt pitää koko asian (potentiaalisine vauvoineen) ikään kuin pitkän tikun päässä, objektiivisesti tarkasteltavana.
Minä en vain millään haluaisi lopettaa tätä leikkiä. Tämä on kuitenkin elämäni viimeinen tätä laatua.
Onnea <3 ! Tämä on hieno uutinen!
VastaaPoistaPidän peukkuja!
Minullakin on tällä viimeisellä kerralla ollut ihan käsittämättömiä kipuja ja kolotuksia.
Kuten arvailit omistasi, minäkin olen ollut huomaavinani niiden liittyvän suoliston toimitaan. En yhtään muista sellaista aikaisemmilta kerroilta. Laitan sen kolmannen kerran piikkiin. Ehkä kesäkin vaikuttaa?
Olen koko ajan varovaisempi kuin aikaisemmin. Toiveissani sekä toimissani.
Silti, totta kai saat toivoa. Minä olen toivonut itsekkäästi, että olisin tällä kertaa vähemmän pahoinvoiva kuin edellisellä. Sukupuolta en ole toivonut, sillä olin varma, että tämä olisi tyttö (koska toiveeni pahoinvoinnin nopeasta (rv16) loppumisesta toteutui). Väärin luulin. Meille on tulossa poika :).
Toivon, että sinunkin toiveesi toteutuu!
Loistavaa, että pahoinvointisi ei tällä kertaa kestänyt kauaa! (Tai kaikkihan on suhteellista, kyllä 16 viikolle asti kestävä pahoinvointi voi varmasti tuntua ikuisuudelta. Minulla ei ole asiasta käsitystä. :D)
PoistaMulla ei ole niitä mystisiä kipuja sen yhden kerran jälkeen ollut, edellisessä raskaudessa en minäkään kokenut mitään vastaavaa. Ja se on jännä juttu, että kipein oli nimenomaan alaselkä - kuin tulessa. Siitäkin huolimatta uskon niiden kipujen nyt jotenkin liittyneen suolistoon.
Kiitos peukuista. :)
No voi että, mutta onko jotain todistetta siitä että jokin olisi huonosti? Kaikki voi oikeasti olla hyvin ja toivotaan niin!! <3
VastaaPoistaMinulla on kaksi raskautta takana (joista ekassa menin oireiden takia fyysisesti ja psyykkisesti niin huonoon kuntoon että siksi se päättyi ikävästi) ja tässä kolmannessa olen ollut miltei oireeton. :O Pari kertaa jotain kuvotusta, siinä se. Olen ihmeissäni ja vasta varhaisultrassa (kävin yksityisellä mielenrauhan vuoksi) suostuin uskomaan että ok, siellä ON vauva, mutta kun oireettomuus jatkui, olin ihan varma että se on kuollut, mutta eipä ollutkaan. :) Oireiden perusteella ei voi päätellä mitään, mutta totta kai jokaiselle tulee varmasti kaikkea mieleen!
Joskus toivoin poikaa, mutta nyt olen sitä mieltä että ihan sama kumpi, pääasia että se vauva tulee. :) Jostain taikauskoisesta syystä olin varma etten enää saa lapsia tai että tämä otetaan minulta pois... Ja tietysti voihan vieläkin jotain sattua. Pelkäsin kamalasti np-ultraa ja visioin mielessäni valmiiksi sen, miten hoitaja sitten kertoo että sikiö on kuollut sillä-ja-sillä viikolla, mutta luojan kiitos uutiset olikin hyviä!
Me lähdetään mökille nyt eli en ole täällä lukemassa ultrauutisia mutta pidän niin peukkuja ja toivon voimia sinne asti!!! :)
Ei ole mitään todisteita, ei edes minun ns. "äidinvaistoni" suostu olemaan asiasta samaa mieltä kahtena päivänä peräkkäin. :D Tänään olen taas täysin vakuuttunut, että kaikki on ihan loistavasti. :)
PoistaTuo oireettomuus/lievät oireet on niin kaksiteräinen miekka kuin olla voi. Toisaalta on mahtavaa kun virtaa riittää, ei tarvi kykkiä yrjöllä, ottaa välikuolemia kesken päivän - elämä on siis helppoa. Toisaalta ainakin minusta tuntuu, että juuri se oireettomuus on ollut suurimpana huolenaiheena molemmissa pidemmälle kestäneissä raskauksissani, tässä ja edellisessä. Aina kun on jotain konkreettista tuntemusta, silloin tuntuu "normaalilta" ja uskoo, että kaikki menee niin kuin pitää.
Mua painaa tässä raskaudessa sekin, että edellisessä kaikki ultrat sun muut näytti, että kaikki on ok - ja sitten ei totta Mooses ollut juuri mikään. Mulla oli silloin todella, todella vahva tunne koko ajan, että menetän lapsen. Nyt sellainen on paljon vähäisempää, ohihäilähtävä ajatus silloin tällöin. Tosin panokset tuntuvat tällä hetkellä niin paljon pienemmiltä. Selitän joskus, mitä tarkoitan. :)
Ihanaa mökkireissua ja kiitos peukuista. On niin mahtavaa, että saan vertaistukea tämän blogin kautta. (Ja aivan ylimahtavaa on se, että jo "vanhoista" blogiystävistä jotkut ovat samassa tilanteessa. :)
Minustakin on kivaa että yllättäen joku blogiystävä on raskaana. :)
VastaaPoistaMä en oo kokonaan perillä sun raskaushistorioista mut karua semmoinen että ultrissakaan ei näy jos jotain on vialla. :(
Tuun sit heti lukee kuulumisia kun tuun viikon päästä takas!
No siis lyhyesti: Edellisessä raskaudessa en edes ehtinyt mihinkään seuloihin, koska huomasin raskauden rv 18 tai 19. "Rakenneultra" oli sitten 22 viikolla, muksulla oli syntyessään neljä ERI sydänvikaa (PDA, PFO, täydellinen AVSD läppävikoineen sekä moninkertainen VSD), näistä _yhtäkään_ ei huomattu. Ultran teki kätilö. Tällä kertaa vaadin lääkärin, mikäli sinne asti päästään. Loppuajastakin ultrattiin ja ahkerasti, joka kerta "kaikki hyvin, ja vahva syke". Ja mukelo siis melkein kuoli siihen sydänvikaansa/keuhkovikaansa (no, jälkimmäistä ei tietenkään olisi edes voitu huomata).
PoistaJa tervetuloa takaisin, toivottavasti on silloin hyviä uutisia. :)